keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Salamanteri: dinosaurusten aikana elänyt elävä fossiili ei ole muuttunut juuri lainkaan ”170 miljoonaan vuoteen”


Salamanteri uhmaa darvinistisia selityksiä. Kuva: Scott Camazine, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Professori Matti Leisola ei turhaan kuvaillut evoluutiota ihmemaaksi. Evolutionistit uskovat asioita, joita on mahdoton uskoa.

Sammakon pitäisi muuttua prinssiksi ”300 miljoonassa vuodessa”. Mutta salamanteri, joka eli dinosaurusten kaudella, ei ole ehtinyt muuttua nimeksikään ”170 miljoonaan vuoteen”.

Daily Mail raportoi keväällä Kiinassa uineesta ja löntystelleestä jättiläissalamanterista. Se on uhanalainen – mutta siltä erittäin elävä.

Tälle yksilölle oli kertynyt pituutta 83 senttiä. Painoa sillä oli 5,5 kiloa. Kiinalaiset kutsuvat sitä vauvakalaksi, koska sen hätäkutsu kuulostaa vauvan itkulta.

Muiden elävien fossiilien tavoin myös salamanteri haastaa darvinistisia selityksiä.

Meripihkaan jähmettynyt ”20 miljoonan vuoden ikäinen” salamanteri ei myöskään ollut muuttunut sanottavasti. Ja hieman nuoremman (18 miljoonaa vuotta) yksilön fossiilista on löytynyt pehmeitä kudoksia.

Lähde:

Chan, Emily. 2015. The living fossil: Chinese park ranger captures incredibly rare giant meat-eating salamander that roamed the earth 170 million years ago. Mail online (23. 3.).