maanantai 17. syyskuuta 2007

Usko vuosimiljooniin: geologinen totuus vai olettamuksiin perustuva dogmi?

Näiden kallioiden ikä ei ole kirkossa kuulutettu.


Joel Kontinen

Jääkausi on jättänyt monenlaisia merkkejä luontoon. Suomessa huomattavimpia nähtävyyksiä ovat jo kansallisen heräämisen ajan taiteilijoita innostaneet Ruoveden rotkolaaksot, joista tunnetuin on Helvetinkolu.

Geologisia muodostelmia käytetään monesti todisteina miljoonista vuosista. Usko miljooniin vuosiin on äärimmäisen dogmaattista niin geologien kuin maallikoidenkin keskuudessa, vaikka esimerkiksi meteorologi Michael Oard on todennut, että jääkausi on voinut syntyä ainoastaan yhden historiallisen tapahtuman eli Nooan ajan globaalin vedenpaisumuksen jälkimainingeissa.

Mutta usko vuosimiljooniin elää sitkeästi. Tämä kävi selvästi ilmi 15. 9. yleisöretkellä, jonka Metsähallitus ja Geologian tutkimuskeskus järjestivät Helvetinkolun kansallispuiston 25-vuotisjuhlan kunniaksi. Sen aikana dosentti Heikki Hirvas kertoi kolun synnystä. ”Ei ole niin sanottua geologista totuutta”, hän vakuutti. ”Geologia ei ole eksakti tiede kuten matematiikka tai kemia”, hän jatkoi ja havainnollisti, miten esimerkiksi 1960-luvun alussa epäiltiin mannerlaattojen liikkeitä ja Milankovićin syklien vaikutusta maapallon ilmastoon. Milankovic ehdotti, että Maan kiertoradan elliptisyys vaihtelee 100 000 vuoden sykleissä ja että tämä vaikuttaa dramaattisesti maapallon ilmastoon. Tästä on päätelty, että jääkausia on myös ollut viime vuosimiljoonina noin 100 000 vuoden välein. Michael Oard on muistuttanut, että vielä 1970-luvulla uskottiin, että jääkausia oli neljä.

Metsähallituksen sivusto luontoon.fi arvioi rotkojen iäksi 150-200 miljoonaa vuotta. Hirvas taas kertoi, että Helvetinkolu muodostui noin 1,8-1,9 miljardia vuotta sitten. Hänen mukaansa iänmääritysmenetelmissä virheet ovat vain prosenttien luokkaa. Hirvas vakuutti, että iänmääritysmenetelmät ovat varsin luotettavia, koska radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeudet tunnetaan eli tiedetään, miten nopeasti tietty radioaktiivinen aine puoliintuu ja muuttuu toisiksi aineiksi.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Iänmääritysmenetelmät ovat luotettavia vain, jos seuraavat olettamukset pitävät paikkansa:

1. Emäisotooppien (alkuperäisten radioaktiivisten aineiden) ja tytärisotooppien (hajoamistuotteiden) määrään ei ole vaikuttanut mikään muu kuin radioaktiivinen hajoaminen.
2. Kun kallio muodostui, siinä oli tietty määrä tytärisotooppia, yleensä ei lainkaan.
3. Hajoamisnopeus on aina ollut vakio.

Käytännössä on mahdotonta tarkistaa, pitävätkö nämä olettamukset paikkansa, joten iänmääritysmenetelmiä ei voida pitää absoluuttisina. Institute for Creation Researchin RATE (Radioisotopes and the Age of The Earth) -tutkimushanke toi päivänvaloon todisteita, jotka osoittavat, että radioaktiivisten aineiden hajoamisnopeus ei ole ollut vakio.

Iänmääritysmenetelmiin ei siis voida luottaa, koska niiden perusolettamuksia ei voida tarkistaa. Lisäksi ”huonot” tulokset ovat kiusallisen yleisiä.

Näin ollen vuosimiljoonia ei voida pitää geologisena totuutena.


Lähteet:

Ham, Ken (toim.). 2006. The New Answers Book. Green Forest: Master Books.

Helvetinjärven luonto ja nähtävyydet. Luontoon.fi. Metsähallituksen www-sivusto. http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=103.

Institute for Creation Research. 2006. Thousands … Not Billions. DVD.


Oard, Michael. 2006. Where Does the Ice Age Fit? Teoksessa Ken Ham (toim.) The New Answers Book. Green Forest: Master Books, 207-219.