lauantai 10. kesäkuuta 2017

Evoluutio unohti linnun siivet ”100 miljoonaksi vuodeksi”


Tällaisen linnun lähisukulainen on viime päivinä päässyt otsikoihin. Kuva: Nobu Tamura, Creative Commons (CC BY 3.0).



Joel Kontinen

Tällä kertaa kukaan ei väitä sitä dinosaurukseksi, vaikka se on jokseenkin yhtä vanha ( “100 miljoonaa vuotta”) kuin niin ikään Burmasta (Myanmarista) löydetty meripihkaan jähmettynyt siipiveikko, josta leivottiin dinosaurus.

Gondwana Research julkaisi äskettäin tutkimuksen muutaman päivän ikäisestä linnunpoikasesta, jonka pää, niska, siipi ja jalat ovat säilyneet hämmästyttävän hyvin.

Evolutionistit sijoittavat tällaiset linnut alaluokkaan Enantiornithes. Ne näyttivät nykylinnuilta, paitsi niillä ei ilmeisesti ollut linnulle tunnusomaista hampaatonta nokkaa.

Niiden uskotaan eläneen dinosaurusten kaudella, ja niiden fossiileja on löydetty miltei kaikilta mantereilta, joten ne kaikesta päätellen pystyivät nykylintujen tavoin lentämään pitkiä matkoja.

Aiemmat tutkimukset viittaavat siihen, että linnun sulat eivät ole kehittyneet ”100 miljoonaan vuoteen” ja että jotkin vanhimmista linnuista, esimerkiksi Jianianhualong tengi (jota jotkut ainakin aluksi pitivät dinosauruksena) ja eoconfuciusornis, näyttivät nykylinnuilta.



Lähde:

Le Page, Michael. 2017. Bird caught in amber 100 million years ago is best ever found. New Scientist (7.6.).