sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Raamattua, rukousta ja luomista ei hävetty Donald Trumpin virkaanastujaisissa


Kuva: White House photographer, public domain.



Joel Kontinen

Tiedelehdet ovat viime viikkoina olleet täynnä Donald Trumpia, ja yleensä ne ovat kaivaneet esiin kielteisiä puolia ikään kuin USA:n 45. presidentti olisi tieteen ja edistyksen loppu.

Ainoa, joka ei ole ollut niin täynnä Trumpia on Trump itse. Hän viittasi 18 minuuttia kestävässä virkaanastujaispuheessaan vain kolme kertaa itseensä. Hän puhui esimerkiksi luomisesta, kaikenväristen ihmisten yhdenvertaisuudesta ja yhteyden siunauksesta.

Hän mainitsi Jumalan viidesti, Amerikan 35 kertaa ja viittasi amerikkalaisiin 45 kertaa.

Evoluutiota hän ei maininnut lainkaan.

Ja Trump puhui huomattavasti paremmin ja vivahteikkaimmin kuin parhaimmat helluntai-karismaattiset saarnamiehet.

Charisma-lehden toimittaja sanoi, että ulkopuolinen tarkkailija olisi voinut luulla tilaisuutta jumalanpalvelukseksi. Viisi tunnettua kristillistä johtajaa – arkkipiispa Timothy Dolan, Franklin Graham, Paula White, Samuel Rodriguez ja piispa Wayne Jackson – sekä rabbi Marvin Hier joko rukoilivat tai lukivat Raamattua.

Tilaisuudessa ei toisin sanoen ollut mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa närkästystä. Mutta siitä huolimatta YLEN:n toimittajat halusivat kommentoida tapahtumaa (juuri rukousten aikana) ikään kuin se olisi ollut suuri urheilujuhla.

He eivät ilmeisesti ole vielä tottuneet ajatukseen, että uskonasioista voi puhua myös oman kodin seinien ulkopuolella.

Lähde:

Berglund, Taylor. 2017. Trump's Inauguration Showcases Power of Prayer, Charisma News (20.1.).