tiistai 27. syyskuuta 2016

Jupiterin kuu Europa haastaa uskon vuosimiljardeihin: geisirit ja meri kertovat nuoremmasta iästä

Europa ei näytä vanhalta. Kuva: NASA.




Joel Kontinen

Miljardeja vuosia vanhojen kuiden pitäisi olla kuolleita kuin kivi.

Mutta Jupiterin isot kuut kertovat hyvin nuoremmasta menneisyydestä: Tulivuoret purkautuvat Iossa, ja Ganymedesilla on magneettikenttä ja revontulia ja kaikesta päätellen myös meri.

NASA:n tutkijat arvelevat, että Europassa voi olla geisireitä ja nestemäistä vettä ja siten myös jonkinlaista elämää.

Äskettäin NASA ilmoitti, että Hubble-avaruusteleskooppi havaitsi merkkejä Europasta avaruuteen suihkuavasta vedestä. Alun perin vettä näkyi jo vuonna 2012, mutta se on välillä pysytellyt piilossa, kunnes sitä nyt taas näkyi.

Evolutionistit innostuivat. Heille vesi merkitsee aina potentiaalista elämää, vaikka toisin kuin esimerkiksi Venus ja Mars, Europa ei ole lähelläkään kultakutrivyöhykettä eli elinkelpoista vyöhykettä.

Innostuksessaan he eivät tule pohtineeksi, miksi Europassa voi ylipäätään vielä olla nestemäistä vettä.

Esimerkiksi Saturnuksen renkaat ja kääpiöplanetta Ceresin vesihöyry ja tulivuoret myös haastavat uskoa 4,6 miljardin vuoden ikäiseen aurinkokuntaan.

Lähde:

Boyle, Rebecca. 2016. Plumes spotted on Europa raise hopes that we can taste its ocean. New Scientist (26.9.).