sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Maapallo oli alusta lähtien vetinen, uusi tutkimus kertoo



Maa oli vetinen jo alussa, Sciencen uusi tutkimus päättelee.





Joel Kontinen

Olipa kerran aika, jolloin oli trendikästä uskoa, että maapallo oli aluksi kuiva ja tulikuuma taivaankappale.

Tämä näkemys on saanut kovia kolhuja viime vuosina. Vuonna 2010 kaksi eri tutkimusta osoitti, että planeetallamme oli vettä jo alussa. Tutkijat toisin sanoen tahattomasti vahvistivat sen, mitä Mooses muinoin kirjoitti Genesiksessä.

Science jatkaa samaa rataa. Äskettäin Lydia Hallis (University of Glasgow) kollegoineen arveli löytäneensä Baffininsaarelta paikan, jossa massiiviset tulivuorenpurkaukset nostivat ylös syvällä maan vaipassa syntynyttä laavaa.

Tutkijat uskovat, että vety on tällä arktisella saarella onnistunut säilyttämään alkuperäisen isotoopikoostumuksensa. He päättelivät, että planeettamme ei ole saanut vettään komeetoilta tai muilta taivaankappaleilta, vaan se velloi täällä jo alusta lähtien.

Vaikka he pitävät nebulaarihypoteesiä totena, eli uskovat aurinkokunnan syntyneen kaasu- ja pölypilvestä, he todellisuudessa myöntävät, että Genesis on oikeassa.

Mooses kuvasi maapalloa vetiseksi:

Ja Jumala sanoi: ’Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin’. Ja tapahtui niin. Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.” (1. Moos. 1: 9–10).

Science on 3 500 vuotta myöhässä, mutta onneksi ei sen enempää.

Lähde:

Rosen, Julia. 2015. Earth may have kept its own water rather than getting it from asteroids. Science (12.11.).