sunnuntai 16. elokuuta 2015

Eero Junkkaala vauhdissa: ”Kreationistit tulkitsevat väärin sekä Raamattua että luonnontiedettä”

Junkkaala ei pysty selittämään, miksi orjantappurat ja ohdakkeet ilmaantuivat ennen syntiinlankeemusta.




Joel Kontinen

Teologian tohtori Eero Junkkaala on kampanjoinut näyttävästi kreationismia vastaan. Hän sanoo uskovansa, että evoluution ja etenkin vuosimiljoonien hylkääminen on vaarallista.

Kirjassaan Alussa Jumala loi: Luomisusko ja tieteellinen maailmankuva (Perussanoma 2013) ja blogikirjoituksissaan hän yrittää todistella, miksi kristitty voi uskoa sekä luomiseen että evoluutioon.

Hän jatkaa samaa rataa äskeisessä Kotimaan kolumnissaan. Kuten aina ennenkin, hän sekoittaa tieteen löydöt ja tieteen naturalistiset tulkinnat. 13,8 miljardin vuoden ikäinen maailmankaikkeus on hänelle fakta, jonka turvin hän selittää luomista. Valitettavasti hän nostaa ihmisen mielipiteen Raamatun ilmoituksen yläpuolelle.

Junkkaalalle Raamattu ei enää olekaan ylin auktoriteetti.

Hän ei usko, että Genesis kertoo, milloin ja miten Jumala loi ja sanoo, että keskustelua voidaan jatkaa avoimin mielin, jos sitä käydään hänen ehdoillaan eli ”hyväksytään lause ’Raamattu ei pyri antamaan luonnontieteellistä selitystä maailman synnystä ja varhaisvaiheista’ ”.

Heprean kielen asiantuntijat, esimerkiksi edesmennyt professori James Barr ja apulaisprofessori Steven W. Boyd, ovat täysin eri mieltä.

Junkkaala syyttää kreationisteja ”silmien sulkemiselta tosiasioilta”, mutta hän syyllistyy juuri siihen, josta hän meitä syyttää: hän ei esimerkiksi halua kuulla dinosaurusten fossiileista tai timanteista löytyneestä radiohiilestä (C-14), joka murentaa uskoa vuosimiljooniin.

Junkkaalan teologiassa synnin seuraukset – kuolema, orjantappurat ja ohdakkeet – ilmestyvät maa-planeetalle ennen Aadamin ja Eevan syntiä. Vedenpaisumus ei muka jättänyt merkkejä kallioihin, vaikka niitä näkyy Australiassa saakka.

Olen käsitellyt Junkkaalan teesejä yksityiskohtaisemmin kirjassa Kenguruja, kakaduja ja eläviä fossiileja.

Voit tilata kirjan suoraan kustantajalta.

Lähde:

Junkkaala, Eero. 2015. Kiistaa luomisesta. Kotimaa (13.8., s. 7).