tiistai 21. heinäkuuta 2015

90 vuotta Scopesin apinaoikeudenkäynnin jälkeen: evoluution todisteet yhä huteria


Daytonin apinaoikeudenkäynnissä sijaisopettaja John Scopes määrättiin maksamaan 100 dollarin sakko, koska hän oli rikkonut Tennesseen osavaltion lakia.




Joel Kontinen

Harvoista amerikkalaisista oikeudenkäynneistä on tehty laulu.

Daytonin apinaoikeudenkäynti on poikkeus. Siitä tulee tänään 21.7. kuluneeksi 90 vuotta. Tuomari Nurmio ja jotkut muut suomalaiset kevyen musiikin esittäjät ovat levyttäneet sitä ylistävän laulun.

Mutta oliko asia sen arvoinen? Evolutionistit ovat itse ehtineet kumota kaikki ne todisteet, joilla vuonna 1925 perusteltiin, että ihminen on kehittynyt alemmista elämänmuodoista.

Tuolloin fossiililöydöistä tunnetuimmat ovat Nebraskan ihminen eli Hesperopithecus haroldcookii, jonka olemassaolo perustui yhteen sian hampaaseen, ja Piltdownin ihminen eli Eoanthropus dawson, joka puolestaan on tieteen historian suurimpia huijauksia.

Sijaisopettaja John Scopes käytti biologian tunneilla Hunterin Civil Biology -kirjaa, joka esimerkiksi kertoo, että ihmisrotuja on viisi: etiopialaiset eli neekerit, malaijit eli ruskeaihoiset, Amerikan intiaanit, mongolit ja kaukasialaiset eli Amerikan ja Euroopan vaaleaihoiset, jotka ovat kehittynein rotu.

Oikeus tuomitsi Scopes maksamaan 100 dollarin sakon, koska hän oli rikkonut Tennesseen osavaltion lakia.

Monen tietämys apinaoikeudenkäynnistä perustunee Inherit the Wind -elokuvaan, joka pyrki esittämään evoluution vastustajat mahdollisimman huonossa valossa.

Scopes ei todellisuudessa opettanut evoluutiota. Hän ei edes ollut biologian opettaja, vaan toimi sairastuneen biologian opettajan sijaisena kahden viikon ajan. Koko oikeudenkäynti oli American Civil Liberties Union (ACLU) -järjestön juoni, jolla oli tarkoitus haastaa Tennesseen osavaltion lakeja ja tehdä evoluutiota tunnetuksi.

Scopesin puolustusasianajaja Clarence Darrow oli kaikkea muuta kuin objektiivinen totuuden puolustaja. Hän solvasi tuomaria oikeudenkäynnin aikana ja neuvoi sekä Scopesia että tämän oppilaita valehtelemaan, että Scopes oli opettanut evoluutiota. Scopes itse tunnusti tämän myöhemmin avoimesti.

Nyt, 90 vuotta myöhemmin, darvinistit yrittävät tukahduttaa keskustelun evoluutiosta ja sensuroida ja syrjiä tai jopa vainota niitä, jotka rohkenevat livetä darvinistisesta ruodusta.