tiistai 26. toukokuuta 2015

Saako kadulla rukoilla vai loukkantuvatko vapaa-ajattelijat?


Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista hautausmaalla. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Monet ajattelevat, että sairaiden puolesta voi rukoilla – kunhan se tapahtuu kotona tai kirkossa. Mutta entä jos jotkut lähtevät kaupungin kadulle rukoilemaan sairaiden puolesta?

Idea ei ole aivan uusi. Jeesus paransi monet katujen ja teiden varsilla. Apostolit tekivät samoin.

Viime aikoina kristityt ovat vieneet sanoman parantavasta Kristuksesta kaduille esimerkiksi Brisbanessa. Tanskalainen evankelista Torben Søndergaard on tehnyt samoin miltei kaikkialla maailmassa.

Näissä spontaaneissa tilanteissa ei kerätä kolehtia eivätkä rukoilijat saa rahallista korvausta työstään.

Helsingin Sanomat raportoi äskettäin, että kristityt nuoret rukoilivat ihmisten puolesta myös pääkaupungin kaduilla.

On jo korkea aika oivaltaa, että evankeliumi on pelkästään positiivinen asia.

Mutta kun muistaa, mistä kaikista aikamme saddukeukset eli vapaa-ajattelijat ovat valittaneet (suvivirsi, krusifiksit, päiväkotien rukoushetket), niin mitenhän tällä kertaa käy?

Lähde:

Juntunen, Esa. 2015. Jalkaan lisää pituutta rukoilemalla – HS seurasi kristillisten aktiolaisten katukampanjaa Helsingissä. Helsingin Sanomat (22.5.).