maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kyyhkyset haastavat darvinistiset selitykset lentotaidoillaan


Nämäkin ovat kyyhkysiä.




Joel Kontinen

Kyyhkyset lentävät monesti isoissa parvissa, mutta ne eivät yleensä törmää toisiinsa tai puihin, autoihin tai muihin esteisiin.

Tuore tutkimus osoittaa, että ne pystyvät myös pujottelemaan luovasti ahtaista väylistä maahan asetettujen keppien välistä. Ne kohottivat siipensä päänsä yläpuolelle ja laskivat ne alas vasta, kun olivat selvittäneet esteen. Näin ne eivät edes menettäneet sanottavasti korkeutta.

Mutta jos kepit oli siirretty lähemmäksi toisiaan, kyyhkyset vetivät siipensä suppuun ja pääsivät esteistä. Ne kykenivät vauhdissa arvioimaan, miten selvittää esteet.

Myös kottaraiset lentävät suurissa parvissa, mutta niille ei edes tiukan paikan tullen juuri koskaan käy niin kuin ilmavoimiemme Horneteille.

Myös esimerkiksi kolibrin, punarinnan, varislintujen ja nokikiitäjän hämmästyttävät taidot haastavat darvinistiset selitykset.

Linnut kertovat meille luomisesta.

Lähde:

Yirka, Bob. 2015. Study shows one reason why pigeons so rarely crash.
Phys.org
(3.3.).