torstai 5. maaliskuuta 2015

Entropian laki: todellisuus ei tue evoluutiota


Vanhat kulkupelit eivät välttämättä kehity, jos ne jätetään taivasalle muutamaksi vuosisadaksi.



Joel Kontinen

Darvinistisessa ajattelussa geneettinen informaatio on lisääntynyt oletettujen vuosimiljoonien kuluessa ja alun amebasta on kehittynyt astrofyysikko, joka pohtii, mistä kaikki oikein on syntynyt.

Solujen älykkäät korjausmekanismit kuitenkin vaikeuttavat mutaatioita ja siten myös kuviteltua evoluutiota.

Toisin sanoen (Genesiksen) lajit eivät muutu toisiksi lajeiksi vaan säilyvät elävinä fossiileina.

Termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan entropia eli epäjärjestys sitä paitsi lisääntyy suljetussa systeemissä.

Evolutionisti yrittää kiertää tämän. Hän uskoo, että maapallo ei ole suljettu järjestelmä vaan saa lisää energiaa Auringosta.

Raaka energia ei kuitenkaan auta. Kasvit voivat toki nostaa ravinteita maasta ja sitoa yhteyttämällä auringonvaloa kemialliseksi energiaksi, mutta vain siksi, että niihin on ohjelmoitu hieno laitteisto, joka saa sen aikaan.

Kasvit ovat osoitus luomisesta.

Myös esimerkiksi sienten ja puiden yhteistyö haastaa darvinistisen evoluution.