sunnuntai 18. tammikuuta 2015

New Scientist: Hengellinen nälkä synnytti kulttuurin


Gobekli Tepen kaivertajat olivat taitavia. Kuva: Teomancimit, Wikipedia.




Joel Kontinen

"Tuhansia vuosia vanhojen valtavien temppelien löytäminen viittaa siihen, että kulttuuri sai alkunsa hengellisestä nälästä, ei täysistä vatsoista."

Näin New Scientist luonnehtii Etelä-Turkista löydettyä muinaista Göbekli Tepen kaupunkia. Arkeologit arvelevat, että uskonto näytteli oleellista roolia neoliittisen eli myöhäisen kivikauden ihmisten elämässä.

Tämän ei pitäisi yllättää meitä. Vanhan testamentin Saarnaajan kirjassa sanotaan: ”Iankaikkisuuden hän [Jumala ] on pannut heidän sydämiinsä.”

Kaikki ihmiset kaikkialla etsivät Jumalaa intuitiivisesti. Kaikki eivät vain tiedä sitä tai edes myönnä sitä itselleen. Muinaiset temppelit kertovat siitä, että ihmisten hengellinen etsintä on ollut todellista jo kauan ennen meidän päiviämme.

Viime vuosien löydöt ovat osoittaneet, että koulukirjojen kuvaus ihmisen kehityksestä on ollut väärä. Mitä enemmän saamme tietää kulttuurin ja rakentamisen alusta, sitä selvemmäksi käy, että darvinistinen käsitys on pahasti pielessä.

Genesis kuvaa meille maailmaa, jossa ihminen oli alusta lähtien etevä ja rakensi korkeakulttuuria jo muutaman sukupolven kuluttua luomisesta.


Lähde:

Robson, David. 2013. Hunter, gatherer… architect? Civilisation's true dawn. New Scientist 2937, 32-37.