torstai 31. heinäkuuta 2014

Jääkausi osoittaa, että vedenpaisumus oli todellinen, kuten Genesis kertoo

Creation-lehdessä oli hiljattain juttu jääkauden syistä.




Joel Kontinen

Jääkausi tuottaa ongelmia vuosimiljooniin uskoville tiedemiehille, koska he eivät pysty vakuuttavasti osoittamaan, mikä saa aikaan ilmaston dramaattisen kylmenemisen. Naturalistiset hypoteesit eivät pysty kertomaan, miksi maapallolla on ollut yhtään jääkautta.

Siitä huolimatta jotkut spekuloivat, että jääkausia on ollut liki viitisenkymmentä.

Meteorologi Michael Oard, jonka lempinimi on Mr. Ice Age, on tutkinut jääkautta useita vuosikymmeniä. Hän kirjoitti äskettäin Creation-lehdessä oloista, joita tarvittiin jääkauden synnyttämiseen.

Oardin mukaan jääkausia oli vain yksi, ja se seurasi Nooan ajan vedenpaisumuksen jälkeen. Globaalin tuhotulvan aikana tulivuorten purkaukset syöksivät hiukkasia taivaalle, mikä sai maan viilenemään. Tulivuoret ja syvyyden lähteet myös lämmittivät meriveden.

Haihtuminen oli nopeaa, ja sateet tulivat mantereiden yllä alas lumena ja räntänä. Mantereet pysyivät kylminä. Lumikerros kasvoi kasvamistaan vuosisatojen ajan, kunnes valtameret viilenivät. Haihtuminen väheni. Tämä sai jäätiköt vetäytymään.

Naturalistiset mallit eivät pysty selittämään jääkauden syntymekanismeja, mutta Genesiksessä kuvailtu vedenpaisumus auttaa meitä ymmärtämään planeettamme todellista historiaa – jopa näin kesähelteellä.



Lähde:

Oard, Michael. 2014. What caused the ice age? Creation 36 (3), 52–55.