lauantai 19. heinäkuuta 2014

Apinoiden planeetta häivyttää ihmisen ja apinoiden ylitsepääsemättömän eron

Moni haluaa nähdä inhimillisiä piirteitä apinoissa. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Suomessa kuluneella viikolla ensi-iltansa saanut filmi Apinoiden planeetan vallankumous on tyypillinen darvinistiseen evoluutioon nojautuva tarina. Se perustuu löyhästi Pierre Boullen kirjaan Apinoiden planeetta (La Planète des singes), joka julkaistiin vuonna 1963.

Tuolloin ei vielä tiedetty, miten syvä geneettinen juopa erottaa ihmisen apinoista. Oppikirjat ja luonnontieteen museot edelleenkin puhuvat 1–2 prosentin erosta, vaikka viime vuosien tutkimukset osoittavat eron olevan osapuilleen 20–30 prosentin luokkaa.

Evolutionistit eivät tietenkään halua antaa todisteiden pilata hyvää teoriaa, joten apinatarinat jatkavat omaa elämäänsä etenkin populaarimediassa.

Apinoiden planeetan vallankumouksessa simpanssit tekevät sellaista, mitä ne eivät pysty tekemään. Ne esimerkiksi puhuvat, vaikka toisin kuin ihmisillä, niillä ei elintä, joka pystyisi tuottamaan puhetta. Ne rakentavat jonkinlaista korkeakulttuuria, vaikka ne eivät ole edes niin älykkäitä kuin vaikkapa varislinnut, delfiinit tai koirat.

Monesti maailmankatsomus ratkaisee sen, mitä ihmiset haluavat uskoa. Joskus kristinuskon etiikka on pelottava, koska Jeesus ja Hänen seuraajansa sanoivat, että ihminen on syntinen, jonka on tehtävä parannus.

Sitä on ylpeän ihmisen vaikea hyväksyä, joten hän kehittelee apinatarinoita, joissa ei ole päätä eikä häntää.

Lähde:

Kivirinta, Joona. 2014. Apinoitahan me kaikki olemme. Aamulehti 17.7. Minimeno, 24–25.