tiistai 27. toukokuuta 2014

Vapaa-ajattelijat käyvät taas suvivirren (ja muidenkin virsien) kimppuun

Vaarallista tekstiä? Tämä virsi saa vapaa-ajattelijat näkemään punaista. Lähde: Kirkolliskokouksen 13. helmikuuta 1986 hyväksymä virsikirja.




Joel Kontinen

Vapaa-ajattelijat eivät näytä toipuvan suvivirren aiheuttamasta traumasta vaan jatkavat kamppailuaan. He ovat nyt ottaneet tähtäimeensä peruskoulun Virsivisa-kilpailun.

Turun Sanomat kertoi, että Vapaa-ajattelijain liiton mukaan ”virsien tuominen muille kuin uskonnon oppitunneille on ristiriidassa uskonnonvapauden ja opetuksen tunnustuksettomuuden kanssa.”

Mikä Virsivisassa sitten ärsyttää? Turun Sanomat jatkaa:

Virsivisa on peruskoulun kolmas- ja neljäsluokkalaisille tarkoitettu kilpailu, jonka tavoitteena on tutustuttaa oppilaita virsiin koulujen välisen kilpailun avulla. Visa järjestetään syksyllä seitsemännen kerran.
- -
Vapaa-ajattelijain liitto kritisoi kannanotossaan visaa siitä, että uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisen vapaaehtoisuus vaarantuu koulussa, jos Virsivisaan osallistutaan uskontotuntien lisäksi muilla oppitunneilla
.”

On oikeastaan ironista, että pieni mutta sitäkin pippuruisempi ja äänekkäämpi ryhmä, jonka jäsenet kutsuvat itseään vapaa-ajattelijoiksi, haluavat rajoittaa vapaata ajattelua ja sensuroida kaiken, mikä vivahtaa uskonnollisuudelta.

Seuraavaksi he voivat hyvinkin ottaa hampaisiinsa Suomen lipun. Siinä on selvästi kristillinen symboli eli risti. Amerikkalaisten kollegoidensa tavoin he voivat myös käräjöidä kristillisten symboleiden julkista käyttöä vastaan jouluna, pääsiäisenä ja muina kristillisinä juhlapyhinä.

Ja kohta huomaamme elävämme kuin DDR:n työläisten paratiisissa muurin eli antifasistisen suojavallin (saks. antifaschistischer Schutzwall) takana. Stasin urkkijat pitivät siellä huolta siitä, että toverit pysyivät kaidalla tiellä eivätkä sortuneet lännen turmelevaan hapatukseen.

Miksi tällainen oli tarpeen? Todellinen vapaus kumpuaa vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen opetuksesta.

Lähde:

Koulujen Virsivisa suututti Vapaa-ajattelijat. Turun Sanomat 27.5.2014.