keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Paha ebola on hyvä syy hylätä teistinen evoluutio

Ebola-virus. Kuva: Centers for Disease Control and Prevention/ Cynthia Goldsmith.




Joel Kontinen

Ebola, Länsi-Afrikan Guineassa riehuva tappava verenvuotokuume, kertoo meille, että emme enää elä täydellisessä maailmassa.

Charles Darwin ei kyennyt käsittämään, miksi hyvä Jumala voisi sallia pahoja asioita ihmisille, jotka hänen mielestään olivat viattomia. Hän hylkäsi Raamatun maailmanselityksen ja kehitti oman suuren kertomuksensa, jossa eloonjäämistaistelu ja parhaimpien yksilöiden selviytyminen näyttelivät tärkeää osaa.

Darwin ei oivaltanut, että syntiinlankeemus muutti alun hyvän maailman huonommaksi.

Teistiseen evoluutioon eli Jumalan ohjaamaan kehitykseen uskovat kristityt eivät myöskään pysty selittämään, miksi me näemme sairauksia ja pahuutta maailmassa.

Esimerkiksi Eero Junkkaala ei usko, että syntiinlankeemus vaikutti eläinkuntaan.

Apostoli Paavali osoittaa kuitenkin selvästi, että koko luomakunta huokaa synnin seurauksien vuoksi (Room. 8:22).

Aadamin ja Eevan ei Genesiksen täydellisessä maailmassa tarvinnut pelätä virustauteja. Teististen evolutionistien pitäisi viimeistään nyt huomata, että heidän maailmankuvansa ei kaikilta osin ole Raamatun mukainen. He eivät kykene vakuuttavasti selittämään skeptikoille ja etsijöille, miksi ebola tekee tuhojaan Länsi-Afrikassa.


Lähde:

Timonen, Ilkka. 2014. Ebola niittää synkkää satoa Länsi-Afrikassa. Aamulehti 2.4., A18–19.