keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kapinallinen: Luovan kirjoittamisen apulaisprofessori Reza Aslan tulkitsee Jeesuksen elämää luovasti Gummeruksen uutuuskirjassa

Reza Aslan on valinnut lähtökohtansa hyvin luovasti.



Joel Kontinen

Jos historiantutkija haluaa tietää, mitä tiettynä aikakautena tapahtui tietylle henkilölle, hänen kannattaisi perehtyä aikalaiskuvauksiin, etenkin silminnäkijöiden raportteihin. Niin kreikkalainen lääkäri Luukas teki, kun hän kirjoitti Jeesuksesta:

Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on.”

Kun iranilaisamerikkalainen uskontotieteilijä ja luovan kirjoittamisen apulaisprofessori Reza Aslan ryhtyy kirjoittamaan Jeesuksesta, hän valitsee lähtökohtansa luovasti. Gummerus on äskettäin julkaissut Aslanin kirjan Kapinallinen: Jeesus Nasaretilaisen aika ja elämä (suom. Otto Lappalainen).

Aslan sanoo olevansa kiinnostunut historian Jeesuksesta. Kari Salminen tulkitsee hänen teesiään näin:

Kristinusko voi oikeastaan syntyä vasta kun köyhästä Galilean maakunnasta tullut, luultavasti lukutaidoton mutta karismaattinen kapinallinen unohdettiin ja jumalaolento synnytettiin.”

Aslan luottaa liikaa salaliittoteorioihin.

Juutalaiset arvostivat koulutusta, ja ensimmäisellä vuosisadalla lukutaito ei ollut läheskään niin harvinaista kuin mitä Aslan otaksuu.

Jeesus oli köyhien ja kurjien puolella, aivan niin kuin Aslan sanoo. Mutta Hän ei yllyttänyt juutalaisia kapinaan Roomaa vastaan vaan päinvastoin kehotti antamaan keisarille sen, mikä keisarille kuuluu (eli verot).

Jeesuksen sanat osoittavat, että Hän uskoi olevansa Jumala. Lisäksi Hän käytti jumalallista auktoriteettia esimerkiksi antaessaan syntejä anteeksi ja herättäessään kuolleita.

Kristinusko ei olisi voinut syntyä ilman ylösnousemusta, joka todisti Jeesuksen jumaluuden. Ylösnousemus muutti pelokkaat opetuslapset rohkeiksi todistajiksi, jotka kristinuskon vastustajien mielestä käänsivät silloisen maailman ylösalaisin.

Kapinallinen piirtää hyvin yksipuolisen, harhaanjohtavan ja skeptisen kuvan Jeesuksen elämästä, niin kuin Tuomas Enbuske teki hiljattain - tai dosentti Raimo Harjula pari vuotta sitten.

Lähde:

Salminen, Kari. 2014. Alussa oli Jeesus Nasaretilainen. Aamulehti 19.4., B29.