maanantai 7. lokakuuta 2013

Minne ovat kaikki ruumiit kadonneet?

Naturessa pohdittiin hiljattain globaalia väestönkasvua.




Joel Kontinen

Maailmassa muuttuu muukin kuin ilmasto. Esimerkiksi väestöllä on taipumus kasvaa, ainakin globaalisesti. YK on ennustanut, että maailman väkiluku kasvaa 9,6 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.

Charles Darwin ammensi inspiraatiota Thomas Malthusin näkemyksestä maailman väestön ja ravinnon välisestä jännitteestä.

Darvinistinen evoluutio perustuu miljoonia vuosia kestävään olemassaolon taisteluun, jossa vahvat nujertavat heikot. Usko vuosimiljooniin lepää hataralla pohjalla myös sen vuoksi, että miljoonien vainajien fossiilit puuttuvat.

Jos ihmisiä on ollut miljoonia satojatuhansia vuosia, niin heistä ei ole jäänyt muistoksi edes luita (harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta).

Nykyinen väestönmäärä tukee Genesikseen pohjautuvaa mallia. Väestö kasvaa kohtalaisen tasaisesti myös epäsuotuisissa oloissa, joten Nooan ajan kahdeksasta ihmisestä päädytään 7 miljardiin 4 500 vuodessa ilman suurempia vaikeuksia.

Vuosimiljooniin perustuvan mallit ihmiset eivät sen sijaan enää sopisi planeetallemme.


Lähde:

Zlotnik, Hania. 2013. Crowd Control. Nature 501 (7465), 10-11.