lauantai 16. helmikuuta 2013

Kristillinen palestinianismi: palestiinalaiset ovat todellinen Israel



Kristilliset palestianistit tuskin pitävät tästä lipusta. Kuva: Math Knight ja Zachi Evenor.


Joel Kontinen

Israelilla on harvoin jos koskaan ollut monia ystäviä. Miltei kaikki naapurivaltiot ovat alusta lähtien vihanneet Israelia. Myös kristikunnan historiassa on synkkiä lukuja. Kristityt ovat halunneet omistaa Israelille annetut lupaukset, mutta itse pyrkineet epäämään siltä siunaukset ja jopa vainoamaan juutalaisia.

Meidän ei siis ehkä pitäisi hämmästyä, kun kristillinen palestinianismi on saanut yhä enemmän vaikutusvaltaa myös evankelisten kristittyjen keskuudessa. Liike on sionismin vastakohta ja pyrkii kirjoittamaan Lähi-idän historian uudelleen.

Brittiläinen yhteiskuntakriitikko Melanie Phillips on esimerkiksi todennut, että Englannin anglikaanikirkossa leviää näkemys, että Israel (ei siis ainoastaan Länsiranta) oli alun perin arabien asuttama ja että palestiinalaiset ovat todellinen (Raamatun) Israel.

Korvausteologia ei valitettavasti ole jäänyt historiaan.


Lähde:

Ice, Thomas. Christian Palestinianism.