sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Angry Birdsit kertovat ajassamme tapahtuvasta evoluutiosta?



Tutkijat näkevät lintujen aggressiossa evoluutiota. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Vihaiset linnut ovat päässeet jo tiedelehteen asti. Proceedings of the Royal Society B :ssä julkaistu tutkimus ei tosin koske sitä muoti-ilmiötä, josta Suomessa uutisoidaan liki päivittäin vaan aikamme lintujen aggressiivisuutta.

Indianan yliopiston biologi Kimberly A. Rosvall kollegoineen tutki luonnossa elävien lintujen aivojen kykyä hyödyntää testosteronia.

Rosvallin ja kollegojen tutkimus ei kerro siitä, että linnut olisivat kehittyneet aggressiivisemmiksi, vaan että toiset linnut ovat äkäisempiä kuin toiset. Heidän mukaansa tällaiset yksilölliset erot voivat viedä evoluutiota eteenpäin.

Linnut eivät kuitenkaan ole muuttumassa edes toiseksi alalajiksi. Tutkimuksella ei spekulaatioiden lisäksi ole mitään tekemistä darvinistisen evoluution kanssa, mutta koska tapoihin kuuluu kumartaa Darwinille, e-sana esiintyy ainakin otsikossa.

Lähteet:

Angry birds may reveal evolution in action. Futurity.org.

K. A. Rosvall, C. M. Bergeon Burns, J. Barske, J. L. Goodson, B. A. Schlinger, D. R. Sengelaub ja E. D. Ketterson. 2012. Neural sensitivity to sex steroids predicts individual differences in aggression: implications for behavioural evolution.. Proceedings of the Royal Society B. (6.6.).