keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Näkemys muinaisesta esi-eedeniläisestä maailmasta ei perustu Raamattuun



Alussa ei ollut syntiä, ei kuolemaa eikä pahuutta.






Joel Kontinen

Veli Murtomäki nosti Ristin Voitossa (RV 22) esille Genesiksen aukkoteorian ja esiaadamilaisen maailman, joka hänen mukaansa erosi oleellisesti meidän maailmastamme.

Genesiksen aukkoteoria syntyi, kun 1800-luvulla eläneet teologit yrittivät sovittaa 1. Mooseksen kirjan alkuluvun luomispäivät ja geologian oletetut vuosimiljoonat yhteen. Teorian mukaan Lusifer turmeli ensimmäisen maailman, joten Jumala tuhosi sen ja loi kaiken uudestaan.

Aukkoteoria eli näkemys, jonka mukaan Raamatun ensimmäisen ja toisen jakeen välissä on miljoonia vuosia kestänyt ”aukko”, on huonoa teologiaa. Raamatusta on vaikea löytää tukea tällaiselle aukolle. Jumala itse sanoi luoneensa kaiken kuudessa päivässä (2. Moos. 20:11). Luotu maailma oli Genesiksen mukaan sangen hyvä, joten Paholainen ei vielä tuolloin ollut kapinoinut Luojaansa vastaan.

Synti tuli maailmaan vasta Aadamin ja Eevan lankeemuksen myötä. Kuolema oli synnin seuraus (Room. 5:12, 1. Kor. 15:21).

Jeesus (Mark. 10:6) ja Uuden testamentin kirjoittajat (esim. Juud. 14) uskoivat nuoreen maailmaan. Tämän pitäisi kristitylle olla painavampi argumentti kuin geologian alati muuttuvat (ja ainakin osittain ideologisesti värittyneet) iänmääritykset.



maanantai 28. toukokuuta 2012

G.K. Chesterton: “Evoluutio tuhoaa rationalismin”

G. K. Chesterton. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Skeptikot painottavat mielellään evoluutiota, järkeä ja rationaalisuutta. Mutta liittyvätkö nämä käsitteet lainkaan toisiinsa?

Lienee syytä pitää mielessä, mitä englantilainen kirjailija ja kristinuskon puolustaja G. K. Chesterton (1874–1936) sanoi evoluutiosta:

Evoluutio on hyvä esimerkki - - siitä, että jos se tuhoaa jotain, niin se tuhoaa itsensä. Evoluutio on joko viaton tieteellinen kuvaus siitä, miten tietyt maalliset asiat saivat alkunsa tai jos se on jotain muuta kuin sitä, niin se on hyökkäys itse ajattelua vastaan. Jos evoluutio tuhoaa jotain, niin se ei tuhoa uskontoa vaan rationalismin."

Lue uskon ja järjen suhteesta täältä.


Lähde:
Chesterton, G.K. 1986. Orthodoxy. Teoksessa G.K. Chesterton. Collected Works. San Francisco: Ignatius.



lauantai 26. toukokuuta 2012

EU:n ”ulkoministerin” Catherine Ashtonin avustaja: kivien heitteleminen on väkivallatonta protestointia

Palestiinalaiset ovat ennenkin protestoineet näin rauhallisesti. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Aktivisti Bassem Tamimi yllytti palestiinalaisia heittämään israelilaissiirtolaisia kivillä. Kun EU sai kuulla, että häntä aiotaan syyttää israelilaisessa tuomioistuimessa, Euroopan unionin ulkoasiain ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Catherine Ashtonin virasto julkisti tiedotteen, jonka mukaan Bassem Tamimilla on oikeus protestoida väkivallattomasti Israelin siirtokuntia vastaan.

Jos kivien heittäminen on väkivallatonta protestointia Israelissa, niin olisiko se EU:n mielestä sitä myös esimerkiksi Brysselissä tai vaikkapa Lontoossa, kun kohteina ovat ihmiset, autot ja ikkunat?

Lue lisää länsimaiden suhtautumisesta Israeliin tästä, tästä ja tästä.



Lähde:

Statement by the Spokesperson of High Representative Catherine Ashton on the case of Bassem Tamimi.






perjantai 25. toukokuuta 2012

Mikko Tuuliranta: Maanpinnan kuluminen kertoo nuoresta maailmasta



Joel Kontinen

TV7:n ohjelmasarjan Raamatun arvovallan ja tieteen puolesta kahdennessakymmennessä jaksossa kirurgi Mikko Tuuliranta kertoo eroosion vaikutuksesta maan pinnanmuodostukseen.

Eroosio syö kallioita ja rantaviivaa yllättävän nopeasti. Jos nykyisin vaikuttavat geologiset prosessit olisivat aina toimineet yhtä nopeasti kuin nyt, eroosio olisi hävittänyt kaikki maapallon mantereet kymmenessä miljoonassa vuodessa.

Tuuliranta mainitsee esimerkiksi seuraavaa:
· Englannissa kuuluisat Doverin liitukalliot pienenevät metrin joka kuudes vuosi.
· Etelä-Australiassa Lontoon silta –niminen kalliomuodostelma romahti mereen tammikuussa 1990, ja eroosio söi neljä kahdestatoista apostolista heinäkuussa 2005.
· Vuonna 1991 maanvyöry madalsi Uudessa Seelannissa sijaitsevaa Mount Cookin huippua kymmenen metriä.

Uniformitarianismi ei toisin sanoen alkuunkaan kuvaa sitä, mitä näemme luonnossa. Muutokset ovat huomattavasti nopeampia kuin mitä James Hutton ja Charles Lyell uskoivat.










keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kirurgi Vij Sodera: Evoluutio on mahdotonta


Kirurgi Vij Sodera luennoi äskettäin Carrying the Creation Torch –konferenssissa.




Joel Kontinen

Intialaissyntyinen kirurgi Vij Sodera muutti Isoon-Britanniaan nelivuotiaana ja oppi muiden tavoin evoluutiosta koulussa. Kehitysoppi ei kuitenkaan vakuuttanut Soderaa, joka on kirjoittanut kolme arvostettua kirurgian oppikirjaa.

Tohtori Sodera luennoi lauantaina 19.5. Creation Ministries Internationalin yksipäiväisessä konferenssissa Chessingtonissa Etelä-Lontoossa. Hän käytti anatomian ja patologian tuntemustaan osoittaakseen, että darvinistinen evoluutio ei toimi.

Mutaatioita ei saada tilauksesta, vaan ne ovat (periaatteessa) sattumanvaraisia. Niinpä niinkin itsestään selvä elin kuin sarvi viittaa luomiseen, ei evoluutioon.

Soderan mukaan esimerkiksi pallea kertoo siitä, että nisäkkäät eivät ole millään voineet kehittyä matelijoista, koska muutokset olisivat tappaneet potentiaalisen esi-isän. Apinan käyristä jaloista ei myöskään olisi mitenkään saanut ihmisen jalkoja.

Ihosairaudet kertovat siitä, että alun hyvä suunnittelu on ajan myötä rappeutunut. Ne eivät viittaa suunnittelemattomuuteen vaan syntiinlankeemukseen.

CMI:n konferenssissa oli noin 250-300 osallistujaa. Soderan lisäksi myös teologi Brian Edwards, kasvitieteen tohtori David Catchpoole, insinööri Dominic Statham ja eläintieteilijä /geologi Philip Bell luennoivat Raamatun luetettavuudesta ja evoluution heikkouksista.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Lisää huonoja uutisia eksoplaneettojen metsästäjille


Tämä kirkas kohde Fomalhautin järjestelmässä ei ehkä olekaan planeetta. Kuva: NRA/NSF/NASA.




Joel Kontinen


Vasta muutama päivä sitten saimme kuulla, että punaisia kääpiötähtiä kiertäviä elinkelpoisia planeettoja on huomattavasti vähemmän kuin mitä ennen uskottiin. Nyt astronomit hylkäävät vielä yhden tunnetun planeettakandidaatin.

Wladimir Lyra NASA:n Jet Propulsion Laboratorysta ja Marc Kuchner NASA:n Goddard Space Flight Centerstä julkaisivat äskettäin tutkimuksen, jonka mukaan Fomalhaut-nimistä tähteä ympäröivässä pölypilvessä näkyvä kirkas kohde ei olekaan planeetta.

Sic transit gloria mundi’ soveltunee myös eksoplaneettoihin.

Darvinistiset oletukset kummittelevat eksoplaneettatutkimuksen taustalla. Jos elämä syntyi Maassa yksinomaan luonnonprosessien avulla, sen pitäisi evolutionistin mukaan syntyä myös triljoonilla muilla elinkelpoisilla planeetoilla.

Matkassa on yksi iso mutta: elämä syntyy vain elollisesta ja elämä edellyttää informaatiota. Ja kuten tiedämme, informaatio edellyttää suunnittelua.

Lähde:

McKee, Maggie. 2012. Dust rings not 'smoking gun' for planets after all. New Scientist (14.5.).





maanantai 14. toukokuuta 2012

Kultakutrivyöhyke kutistuu


Kuva: NASA, ESA ja D. Aguilar (Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics).




Joel Kontinen


Potentiaalisesti elinkelpoisia eksoplaneettoja saattaa olla huomattavasti vähemmän kuin aiemmin arveltiin, Nature raportoi.

Washingtonin yliopiston astrobiologi Rory Barnes toteaa Nature newsille, että punaisten kääpiötähtien elinkelpoinen vyöhyke saattaa olla vain puolet siitä, mitä ennen kuviteltiin.

Elinkelpoinen vyöhyke eli kultakutrivyöhyke on alue, jossa aurinkoaan kiertävällä planeetalla voi potentiaalisesti olla nestemäistä vettä, ei niin kylmää, että se jäätyy eikä niin kuumaa, että se höyrystyy.

Kultakutrivyöhyke ei vielä takaa sitä, että planeetalla on elämää. Meidän aurinkokunnassamme Venus, Maa ja Mars ovat elinkelpoisella vyöhykkeellä, mutta naapuriplaneetoillamme ei ole näkynyt elämää.

Elämän syntyyn tarvitaan muutakin kuin vettä, esimerkiksi erittäin älykästä suunnittelua.

Nyt näyttää siltä, että potentiaalisesti elinkelpoisten planeettojen lukumäärä kutistui oleellisesti.


Lähde:

Lovell, Richard A. 2012. Tidal heating shrinks the 'goldilocks zone'. Nature news (8.5.).



lauantai 12. toukokuuta 2012

Darvinistit yrittävät kieltää palkittua neurokirurgia puhumasta yliopiston lukuvuoden päättäjäisissä


Tohtori Ben Carson. Kuva: Shealah Craighead, Wikipedia.





Joel Kontinen


Benjamin (Ben) Carson on USA:n tunnetuimpia ja arvostetuimpia neurokirurgeja. Lääketieteen tohtori Carson työskentelee Johns Hopkins –yliopiston sairaalassa. Hän teki lääketieteen historiaa johtamalla leikkausryhmää, joka erotti päästään yhteen kasvaneet siamilaiset kaksoset 22 tuntia kestäneessä leikkauksessa vuonna 1987.

Ben Carsonille on myönnetty lukuisia ansiomerkkejä, esimerkiksi The Presidential Medal of Freedom, joka on USA: n korkein siviileille myönnettävä ansiomerkki. Hän on myös 61 yliopiston kunniatohtori.

Hänet kutsuttiin puhumaan Emory Universityn lukuvuoden päättäjäisiin 14.5., jolloin hänelle myös myönnetään uusi kunniatohtorin arvo. Mutta kun jotkut opettajat ja opiskelijat saivat kuulla, että tohtori Carson ei usko evoluutioon, he keräsivät 500 nimen adressin, jolla he vastustavat hänen tuloaan.

Darvinistit eivät ilmeisesti vieläkään uskalla antaa toisinajattelijoiden puhua ääneen.

Lähde:

Weikart, Richard. 2012. At Emory University, Consternation over Ben Carson, Evolution, and Morality. Evolution News and Views (10.5.).



Mistä ajatus vuosimiljoonista on tullut?



Joel Kontinen


TV7:n ohjelmasarjan Raamatun arvovallan ja tieteen puolesta yhdeksännessätoista jaksossa kirurgi Mikko Tuuliranta käsittelee ajatusta vuosimiljoonista.

Käsitys miljoonista vuosista perustuu havainnoista tehtyihin tulkintoihin. Niitä ei voida mitata suoraan, mutta koska evoluutio edellyttää vuosimiljoonia ja koska moni uskoo evoluutioon, niitä ei kyseenalaisteta.

Evolutionistit uskovat, että mahdottomat tapahtumat voivat toteutua, kunhan aikaa on roppakaupalla. Todellisuudessa vuosimiljoonat vain lisäävät kaaosta ja edistävät rappeutumista.

Tuuliranta osoittaa, että ajatus vuosimiljoonista perustuu pitkälti uniformitarianismiksi kutsutun geologisen koulukunnan uranuurtajien James Huttonin ja Charles Lyellin näkemyksiin.

Heidän mukaansa nykyisyys on avain menneisyyteen eli ainoastaan nykyisin toimivia prosesseja voidaan käyttää menneisyyden kartoittamiseen.

Vaikka uniformitarianismi on hylätty jo ajat sitten, ajatus vuosimiljoonista elää sitkeästi aikamme kulttuurissa.




Lue lisää uniformitarianismista tästä ja tästä.






torstai 10. toukokuuta 2012

Vangitun iranilaispastorin asianajaja tuomittiin vankeuteen

Pastori Youcef Nadarkhani perheineen. Kuva: Present Truth Ministries.




Joel Kontinen


Vangitun iranilaispastorin Youcef Nadarkhanin asema on käynyt entistä tukalammaksi. Teheranilainen tuomioistuin langetti hänen asianajajalleen Mohammad Ali Dadkhahille yhdeksän vuoden vankeustuomion “kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta ja hallituksen vastaisen propagandan levittämisestä.”

Kukaan ei enää puolusta Nadarkhania oikeudessa, kun hänen asianajajansa on telkien takana.

Nadarkhani on ollut vankilassa lokakuusta 2009 lähtien. Hänen rikoksensa on evankeliumin julistaminen.


Lähde:

Weber, Katherine. 2012. Youcef Nadarkhani's Attorney Sentenced to Prison; Iranian Pastor's Fate Unknown The Christian Post (3.5.).




tiistai 8. toukokuuta 2012

Suuryllätys evolutionisteille: “Neljä miljoonaa vuotta” vanhat bakteerit ovat vastustuskykyisiä antibiooteille




Alexander Fleming sai Nobelin palkinnon keksittyään penisilliinin. Monet uskovat, että bakteerit ovat kehittyneet vastustuskykyisiksi antibiooteille viimeksi kuluneiden 70 vuoden aikana, mutta viime vuosien tutkimukset osoittavat, että tämä ei pidä paikkaansa. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen


Evolutionistit väittävät monesti, että bakteerit ovat viime aikoina kehittyneet vastustuskykyisiksi antibiooteille. Heidän mukaansa tämä on osoitus käytännön evoluutiosta.

Todisteet kertovat vallan muuta.

Viime vuonna Vanessa D’ Costa ja kollegat julkaisivat Naturessa antibioottitutkimuksen. He totesivat, että antibioottiresistenssi on luonnonilmiö, jota esiintyi jo ennen antibioottien kliinistä käyttöä.

Hiljattain PloS ONE:ssa julkaistu tutkimus osoitti, että jo ällistyttävän vanhat bakteerit olivat vastustuskykyisiä antibiooteille.

On hyvä pitää mielessä, että penisilliiniä alettiin valmistaa vasta 1940-luvulla, mutta tutkijat löysivät antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja New Mexicossa sijaitsevasta luolasta, johon ihmiset eivät olleet menneet ”neljään miljoonaan” vuoteen.

Vaikka vuosimiljoonat ovat lähinnä uskon asia, uutta löytöä ei mitenkään voida selittää käytännön evoluutioksi.

Lähteet:

Antibiotic-Resistant Bacteria Found in Untouched Cave. Laboratory Equipment. 12. 4. 2012.

D’ Costa, Vanessa M. & al. 2011. Antibiotic resistance is ancient. Nature 477, 457–461.



maanantai 7. toukokuuta 2012

Menneen maailman luolamiesselityksiä Aamulehdessä



Nooa rakensi varhain ihmiskunnan historiassa yllättävän suuren valtamerialuksen.




Joel Kontinen

Evoluutioon perustuvat selitystavat ovat juurtuneet syvälle populaarikulttuuriin. Hiljattain Tampereen yliopiston kansanperinteen ja viestinnän antropologian dosentti Päivikki Antola pohdiskeli, miksi arkiajatteluun nojaavat uskomukset ovat edelleenkin hyvin yleisiä.

Hän tarjoaa ratkaisuksi tyypillistä darvinistista tarinaa:

Esihistoriallisessa luolakulttuurissa esivanhempiemme oli pääteltävä nopeasti, mitkä asiat olivat vaarallisia, mitkä turvallisia tai yhdentekeviä.

Tähän tarpeeseen kehittyi intuitiivinen ajattelu. Se luokittelee asioita salamannopeasti samankaltaisuuden perusteella ja kytkee ilmiöitä yhteen sen nojalla, mitkä tapahtumat seuraavat toisiaan
.”

Antola jatkaa tuttuun darvinistiseen tapaan kertomalla heinikon kahinasta. Hänen mukaansa se saattoi johtua joko tuulesta tai ateriaa etsivästä leijonasta. Oli siis parasta pysytellä luolan perällä.

Antola ei suinkaan keksinyt tätä tarinaa itse. Se on yllättävän yleinen skeptikkojen keskuudessa.

Mutta se on pelkkä epätieteellinen olettamus, joka perustuu siihen harhaluuloon, että meidän sukupolvemme tietää menneisyydestä enemmän kuin sen kokeneet sukupolvet.

Esimerkiksi Egyptin pyramidit kertovat siitä, että muinaiset ihmiset eivät olleet sivistymättömiä. Genesiksen mukaan ihminen on alusta lähtien ollut kekseliäs.

Alkuaikojen ihmisillä oli varsin kehittynyt kulttuuri. He rakensivat kaupunkeja, soittivat harppua ja huilua sekä sulattivat metalleja. Nooa rakensi 150 metriä pitkän laivan, ja vedenpaisumuksen jälkeen ihmiset pystyttivät pyramideja esimerkiksi Aasiaan, Afrikkaan ja Väli-Amerikkaan.


Lähde:

Antola, Päivikki. 2012. Uskomukset ohjaavat yhä arkiajattelua. Aamulehti 22.4., B19.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

”Darvinistista preadaptaatiota vai darvinistista tarinointia?

Minä syön nyt bambua. Panda käyttää ylimääräistä ”peukaloaan” syödessään bambua. Kuva Wikipediasta.




Joel Kontinen

Darwinistinen preadaptaatio tarkoittaa piirrettä, joka on kehittynyt luonnonvalinnan seurauksena tiettyä tarkoitusta varten. Myöhemmin luonnonvalinta on löytänyt sille uuden käytön,” toimittaja Mikko Pulliainen selittää Aamulehdessä.

Pulliainen mainitsee esimerkiksi seuraavat ”viisaasti valikoituneet” piirteet:

· Pingviinin siivet, jotka hänen mukaansa kehittyivät alun perin lentämistä varten, mutta joita tämä vesilintu nyt käyttää uimiseen.
· Höyhenet, jotka oletettavasti kehittyivät dinosauruksille lämmönsäätelyä varten, mutta joita myöhemmin tarvittiin lentämisessä ja parinvalinnassa.
· ”Peukalo”, jota panda käyttää apunaan syödessään bambua. Evolutionistit ovat keksineet sille oman synnyintarinansa.

Pulliainen tarkasteli jutussaan biologi Stuart Kauffmanin näkemyksiä luonnonvalinnan tarkoituksettomuudesta eli sen kyvystä löytää uusia käyttötarkoituksia sattumalta.

Luonnonvalinta voi selittää pienoisia muutoksia, esimerkiksi darwininsirkkujen nokan koon muutoksia, mutta se ei kykene selittämään, miten lintu syntyi elottomasta aineesta. Kukaan Darwinin seuraajista ei ole pystynyt uskottavasti kertomaan, miten lajit syntyivät ja miten kaikki sai alkunsa.

Esimerkiksi Kauffman on yrittänyt. Hän sanoo uskovansa, että alussa autokatalyysi loi elämän:

Luojaa tai suunnittelijaa ei tarvita. Molekyylit hakeutuivat toistensa seuraan ja mutkistuivat. Eräänlainen itsesyntyminen. Kauffman puhuu luonnon loputtomasta luovuudesta.”

Tällaisilla spekulaatioilla ei ole mitään tekemistä empiirisen tieteen kanssa. Evolutionisteilla on tapana paikkailla naturalististen elämänsyntyteorioiden ongelmia tarinoinnilla, mutta jo ”alkeellinenkin” elämä on niin mutkikasta, ettei sitä selitetä Kauffmanin teeseillä.

Mitä enemmän esimerkiksi solua on tutkittu, sitä ilmeisemmäksi on käynyt, että sen suunnattoman geneettisen informaation synty ja organisointi ovat edellyttäneet erittäin älykästä suunnittelua.



Lähde:

Pulliainen, Mikko. 2012. Varmaa on se ettei mikään ole varmaa. Aamulehti 29.4., Asiat 10-11.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Pastori toivottaa evolutionistisia siunauksia

Charles Darwin innoittaa evoluutiota puolustavaa pastoria. Kuva Wikipediasta.





Joel Kontinen



Amerikkalainen pastori Michael Dowd julkaisee Evolutionary Times –nimistä uutiskirjettä. Dowd pitää darvinistista evoluutiota totuutena.

Hän päättää tuoreimman uutiskirjeensä kiittämällä lukijoitaan ”hyvän sanoman” (eli darvinistisen evoluution) levittämisestä ja toivottamalla evolutionistisia siunauksia.

Dowd kiittää Jumalaa evoluutiosta. Hitaitten naturalististen kehitysprosessin jumala ei kuitenkaan ole Raamatussa ilmoitettu kaikkivaltias Luoja vaan jotain vallan muuta.

Esimerkiksi Richard Dawkins ei ymmärrä, mitä yhteistä evoluutiolla ja kristinuskolla voisi olla. Eikä moni muukaan.

Lähde:

Evolutionary Times. 4.5. 2012.



perjantai 4. toukokuuta 2012

Viikon väite: “Genesis 1 on proosaruno”


Jeesus piti Genesistä historiana.





Joel Kontinen

Me emme ymmärtäneet, että kun luimme muinaisia heprealaisia proosarunoja (esimerkiksi Genesiksen ensimmäistä lukua), viisauskirjallisuutta (esimerkiksi Sananlaskuja) tai apokalyptista kirjallisuutta (esimerkiksi Ilmestyskirjaa) ikään kuin ne olisivat tieteellisiä oppikirjoja, me itse asiassa hämärsimme niiden merkityksen”, Carolyn Arends kirjoittaa Christianity Todayssä kokemuksestaan konservatiivisesta kristillisestä yliopistosta.

Arends on siinä mielessä oikeassa, että Raamatussa on eri kirjallisuuslajeja. Mutta hän erehtyy pitäessään Genesistä runoutena.

Muinaisheprealaisen runouden selkein tunnuspiirre on parallelismi. Ehkä yleisin parallelismin laji on synonyyminen parallelismi, jossa sama asia kerrotaan kahteen kertaan hieman eri sanoin:

Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat,
tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolta
.” (Ps. 8: 5)

Tällaista toistoa ei näe 1. Mooseksen kirjassa. Sen sijaan Jeesus, Uuden testamentin kirjoittajat ja Raamatun heprean asiantuntijat todistavat Genesiksen olevan historiaa.


Lähde:

Arends, Carolyn. 2012. Defending Scripture. Literally. Christianity Today (2.5.).


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Dosentti Lennart Saari: Tiede ei enää etsi totuutta



Joel Kontinen

Tiede ei enää etsi totuutta vaan parasta naturalistista tai materiaalista selitystä, dosentti Lennart Saari kertoo TV7:n ohjelmasarjan Raamatun arvovallan ja tieteen puolesta kahdeksannessatoista jaksossa.

Tässä jaksossa Saari jatkaa siitä, mihin hän jäi edellisessä jaksossa, ja kertoilee uravalinnastaan, luonnonsuojelusta ja evoluutiokritiikistä.

Kristittynä, evoluutioon kriittisesti suhtautuvana biologina Saari on kohdannut syrjintää, mutta hän ei ole ollut vaiti vakaumuksestaan. Hän painottaa, että mikään ei osoita, että kaikki olisi syntynyt evoluution edellyttämällä tavalla.















tiistai 1. toukokuuta 2012

Matematiikkaa luonnossa eli Luojan matematiikkaa



Joel Kontinen

Miltei kaikki luonnossa näyttää siltä, että se ei ole voinut syntyä suunnittelematta. Cristóbal Vila osoittaa lyhyellä videolla, miten Fibonaccin luvut ilmenevät yllättävissä kohteissa, esimerkiksi kotilon kuoressa, kukan terälehdissä ja verkkosilmässä.

Fibonaccin lukujonossa uusi luku on aina kahden edellisen summa, esimerkiksi 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89 eli

Fn = F n-1 + F n-2.

Luojan matematiikka voi olla erittäin kaunista: