lauantai 8. lokakuuta 2011

Charles Darwinin varjo hererojen kansanmurhan yllä



Hereronaisen perinneasuun kuuluu näyttävä hattu. Kuva Wikipediasta. Saksalaistutkijat eivät sata vuotta sitten uskoneet, että hererot olivat yhtä kehittyneitä kuin eurooppalaiset.





Joel Kontinen

Namibian kulttuuriministeri ja heimojohtajien lähetystö toivat viime viikolla yli sata vuotta sitten kuolleiden esi-isiensä pääkalloja Saksasta, jossa niitä oli säilytetty museoissa.

Natsit eivät keksineet ihmiskokeita. Jo yli sata vuotta sitten kehitysopin innoittamat saksalaiset tiedemiehet tutkivat kuolleiden afrikkalaisten pääkalloja. Charles Darwinin Lajien synty oli käännetty saksaksi vuonna 1875. Lisäksi Ernst Haeckel teki evoluutiota tunnetuksi kirjoituksillaan, ja Nietzsche julisti näkemystään yli-ihmisestä.

Saksalaistutkijat halusivat osoittaa, että vaaleat eurooppalaiset olivat kehittyneempiä kuin mustat afrikkalaiset.

Saksa valloitti Lounais-Afrikan eli nykyisen Namibian vuonna 1884. Siirtomaaherrat kohtelivat alaisiaan niin huonosti, että nämä nousivat kapinaan vuosina 1896 ja 1904-1908. Kenraaliluutnantti von Trothan johtamat saksalaisjoukot kukistivat kansannousun verisesti. Noin 60 000 hereroa ja yli 10 000 namaa kuoli joko taisteluissa tai keskitysleireillä nälkään tai tauteihin.

Monen vainajan pääkallo laivattiin Saksaan tieteellisiä kokeita varten.

Charles Darwinin varjo ulottui pitkälle jo yli sata vuotta sitten ja toi tuskaa, kärsimystä ja kuolemaa Afrikkaan.



Lähteet:

Ambler, Marc. 2005. Herero Genocide. Creation 27 (3): 52-55.

Tjiparuro, Kae Matundu. 2011. Esi-isien kallot palasivat riemusaatossa Namibiaan. Aamulehti 5.10, A15.