keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Harold Camping: Jeesus tulee takaisin 21.5. 2011.



Radiopersoona Harold Camping ennustaa pikaista maailmanloppua. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen


Maailmanlopun ennustuksista ei ole viime vuosina ollut puutetta. Monet ovat ehdottaneet ensi vuotta (2012) kaiken lopuksi.

Lopun ajan tapahtumiin erikoistunut kirjailija ja mediapersoona Harold Camping (synt. 1921) ehdottaa vieläkin nopeampaa aikataulua. Hän ennustaa, että Jeesus palaa takaisin kymmenen päivän kuluttua eli 21.5.

Tällainen spekulointi ei ole uutta. Kristityt ja varsinkin kultit ovat monesti ennenkin arvioineet Jeesuksen paluun ajankohtaa. Jehovan todistajat esimerkiksi tunnetaan vuodesta 1914, joka ei jostain syystä kuitenkaan täyttänyt kaikkia Herran paluun tuntomerkkejä.

Maailmamme ei edelleenkään näytä tuhatvuotiselta rauhan valtakunnalta.

Camping lähtee siitä, että yksi päivä Raamatussa vastaa tuhatta vuotta ihmiskunnan historiassa. Hän on ajoittanut vedenpaisumuksen vuoteen 4990 eKr. eli yli 2500 vuotta ennen arkkipiispa James Ussherin perinteistä laskelmaa. Campingin mukaan 21.5. tulee kuluneeksi 7000 vuotta Nooan ajan vedenpaisumuksen alusta.

Hän on oikeassa siinä, että Pietari puhui vedenpaisumuksesta ja tuhannesta vuodesta samassa yhteydessä. Mutta apostoli ei suinkaan tarkoittanut, että yksi päivä on tuhat vuotta vaan että Jumala ei viivytä lupaustensa täyttymystä.

Camping on laskenut, että Jumala loi maailman vuonna 11 013 eKr. En tunne yhtään teologia, joka olisi päätynyt tällaiseen vuosilukuun. Ussher esimerkiksi ehdotti vuotta 4004 eKr., mutta hänenkään laskelmansa eivät ole Jumalan inspiroimia.

Jokunen vuosikymmen sitten Camping ennusti, että Jeesus tulee takaisin vuonna 1994.

Vaikka Jeesuksen paluun saattaisikin kiehtoa monia kristittyjä, meidän on hyvä muistaa, että Hän on luvannut tulla kuin varas yöllä. Meidän ensisijainen tehtävämme ei ole laskeskella aikoja vaan täyttää lähetyskäsky.

Kun apostolit kysyivät ylösnousseelta Kristukselta tulevista tapahtumista, Hän sanoi:

"Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

Lähde:

Camping, Harold. JUDGMENT DAY. THE END OF THE WORLD IS ALMOST HERE! HOLY GOD WILL BRING JUDGMENT DAY ON MAY 21, 2011.