lauantai 12. maaliskuuta 2011

Richard Dawkinsin tiedot geneettisestä koodista ovat pahasti vanhentuneita



Richard Dawkins oppii vanhoilla päivillään uusia asioita. Kuva Wikipediasta.

Joel Kontinen

Richard Dawkins on monesti, esimerkiksi kirjoissaan The Blind Watchmaker (1986, suom. Sokea kelloseppä) ja The Greatest Show On Earth (2009, suom. Maailman hienoin esitys: Evoluution todisteet), väittänyt, että kaikilla maapallon organismeilla on – yhtä tai kahta pientä poikkeusta lukuun ottamatta - sama geneettinen koodi.

Dawkinsin mukaan se todistaa, että kaikki elämä on kehittynyt samasta kantamuodosta.

Tässä väitteessä on yksi vakava puute: se ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Richard Dawkins osallistui Charles Darwinin syntymäpäivänä (12.2.) järjestettyyn elämän syntyä koskevaan paneelikeskusteluun, jossa J. Craig Venter kertoi ohimennen, että geneettinen koodi ei ole yhtenevä eikä darvinistista elämänpuuta ole edes olemassa.

Tutkijat ovat löytäneet peräti 17 erilaista geneettistä koodia maapallon eläimistöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että darvinistinen evoluutio ei voi selittää elämän kehitystä eikä edes sen monimuotoisuutta.

Lähteet:

The Science Network: The Great Debate - What is Life? TSN Panel discussion (12.2. 2011).

Elzanowski, Andrzej (Anjay) ja Jim Ostell The Genetic Codes. National Center for Biotechnology Information.

Venter vs. Dawkins on the Tree of Life -- and Another Dawkins Whopper Evolution News and Views 9.3.2011.