lauantai 22. tammikuuta 2011

Tuore tutkimus: Korruptio tappaa – myös maanjäristyksissä



Haitin vuoden 2010 maanjäristys oli tuhoisin miesmuistiin. Kuva: Joshua Lee Kelsey, Wikipedia.



Joel Kontinen

Mitä korruptoituneempi maa, sitä enemmän kuolonuhreja maanjäristyksessä tulee, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Professori Nicholas Ambraseys Lontoon Imperial Collegesta ja professori Roger Bilham Coloradon yliopistosta tutkivat Transparency Internationalin keräämiä tietoja eri maissa esiintyvästä korruptiosta ja sen suhteesta kuolonuhreihin maanjäristyksissä.

Ambraseys ja Bilham huomasivat, että kolmen viime vuosikymmenen aikana 83 prosenttia kuolonuhreista sattui kaikkein korruptoituneimmissa maissa.

Esimerkiksi vuosi sitten Haitissa kuoli kuusinumeroinen määrä ihmisiä, kun taas yhtä voimakkaassa järistyksessä Uudessa Seelannissa ei kuollut kukaan.

Tutkijat ovat jo pitkään arvelleet, että korruptoituneissa maissa rakennetaan kehnoista materiaaleista, rakennusmääräyksistä ei piitata ja taloja pystytetään vääriin paikkoihin. Tuore tutkimus viittaa siihen, että he ovat olleet oikeassa.

Tuloksen ei pitäisi olla yllätys Raamattuun uskoville kristityille, jotka tietävät, että synnin palkka on kuolema.

Lähde:

Extent of Corruption in Countries Around the World Tied to Earthquake Fatalities ScienceDaily 16.1. 2011.