sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Uusi tutkimus: Hobitti oli jodinpuutteesta kärsivä nykyihminen



Kärsivätkö Frodo ja Sam jodinpuutteesta?



Joel Kontinen

Hobittikeskustelu on viime aikoina jatkunut varsin vilkkaana. (Lue lisää esimerkiksi tästä, tästä, tästä, tästä ja tästä.) Uusimman tutkimuksen mukaan hobitti ei ollut erillinen ihmislaji vaan jodin puutteesta kärsivä H. sapiens.

Länsi-Australian yliopiston emeritusprofessori Charles Oxnard ja kollegat julkaisivat äskettäin PloS ONE:ssa tutkimuksen, jossa he vertasivat kretinismistä kärsineiden ihmisten luita simpanssien, terveiden nykyihmisten ja hobitin eli Homo floresiensisin luihin. Tutkimus viittaa siihen, että hobitit olivat nykyihmisiä, joiden pieni koko todennäköisesti aiheutui jodin puutteesta johtuvasta kretinismistä.

Professori Oxnard oli jo aiemmin (vuonna 2008) tutkinut hobitin pääkalloa ja päätynyt siihen, että tämä Tolkienin fantasiaseikkailun mukaan nimensä saanut, Floresin saarelta löytynyt ihminen kärsi kretinismistä.

Oxnard kollegoineen kokeili nyt teoriansa paikkansapitävyyttä tutkimalla hobitin pääkallon alapuoleisia luita. Tutkimus vahvisti heidän näkemyksensä.

Aiemmin viime kuussa toinen tutkijaryhmä myös vahvisti sen, että hobitti on täysin ihminen.

Professori Oxnard huomauttaa, että kretinismi on edelleenkin varsin yleistä Indonesiassa, myös Floresin lähellä sijaitsevalla Balin saarella.

Luomisperspektiivistä katsottuna Oxnardin ja kollegoiden tutkimustulokset ovat odotettuja. Kaikki ihmiset ovat Aadamin jälkeläisiä. Niin kuin apostoli Paavali totesi: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on -- Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä” (Apostolien teot 17:24, 26).

Lähde:

'Hobbit' Was an Iodine-Deficient Human, Not Another Species, New Study Suggests. ScienceDaily. (28.9. 2010).