sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Ääriliberalismin vaarat



Joel Kontinen

Mitä voisi tapahtua, kun yhteiskunta hylkää kristillisen moraalin ja alkaa tehdä ratkaisujaan taloudellisen tai muun hyödyn perusteella? Ajatus ei ole kovinkaan tuore. Jeremy Benthamin (1748-1832) näkemyksistä innoitusta ammentava utilitarismi pyrki jakamaan onnellisuutta mahdollisimman monelle yhteiskunnassa.

Bentham ei ollut kristinuskon ystävä. Hänen mukaansa kaikilla – myös homoseksuaaleilla ja eläimillä – tuli olla samat oikeudet. Äärimmilleen vietynä tämä saattaa johtaa siihen, että eläimistä tulee arvokkaampia kuin ihmisistä. Moni on valmis puolustamaan eläinten oikeuksia, mutta kuinka moni on oikeasti kiinnostunut syntymättömien ihmisten ja sairaiden vanhusten oikeuksista?

Käytäntö on monesti osoittanut, että teorioissa on puutteita. Jos yhteiskunta painottaa vain yhteistä hyötyä, yksilöt kärsivät. Arvostettu brittitoimittaja Melanie Phillips on jo pitkään kirjoitellut juutalais-kristillisten arvojen hylkäämisen johtavan täysin irrationaaliseen yhteiskuntaan.

Ensi tammikuussa julkaistava filmi Never Let Me Go kuvailee, mitä voisi hyvinkin tapahtua, kun utilitarismi viedään äärimmäisyyksiin ja yhteiskunta päättää kasvattaa ihmisiä varaosiksi. Elokuva perustuu japanilaisenglantilaisen kirjailijan Kazuo Ishiguron romaaniin Never Let Me Go (2005). Se kertoo Hailshamin sisäoppilaitoksesta, jonka oppilaiden kohtalo – josta he aluksi eivät tiedä mitään - on uhrautua muiden hyväksi.

Lähde:

Lopez, Kathryn Jean. 2010. Melanie Phillips on a World Gone Mad. National Review Online (20.5.).