sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Neandertalinihmiset olivat kekseliäämpiä kuin ennen kuviteltiin



Neandertalintytön rekonstruktio. Christopher P.E. Zollikofer, Anthropological Institute, University of Zurich. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Neandertalinihmiset olivat kekseliäitä ja kehittivät omaa teknologiaansa, Coloradon yliopistossa julkaistu tuore tutkimus kertoo. Tutkijat olivat ennen otaksuneet, että neandertalinihmiset olivat primitiivisiä luolamiehiä, jotka korkeintaan kopioivat nykyihmisten saavutuksia.

Coloradon yliopiston antropologian apulaisprofessori Julien Riel-Salvatore on osoittanut, että tällainen näkemys on täysin väärä.

Riel-Salvatore tutki neandertalinihmisen asuinsijoja Italiassa seitsemän vuoden ajan ja huomasi merkkejä kehittyneestä kulttuurista, joka on tähän mennessä yhdistetty vain nykyihmiseen. Keihäänkärjet, luusta tehdyt työkalut, korut ja okra kertovat siitä, että neandertalinihmisillä peukalo ei ollut keskellä kämmentä. He saattoivat harjoittaa myös kalastusta.

Riel-Salvatoren tutkimus julkaistaan joulukuussa Journal of Archaeological Method and Theory -lehdessä. ”Me olemme pikemminkin veljiä kuin kaukaisia serkkuja”, hän sanoo neandertalinihmisen ja nykyihmisen suhteesta.

Vielä vuoden 1925 apinaoikeudenkäynnin aikoihin neandertalinihminen oli Nebraskan ihmisen ja Piltdownin ihmisen kanssa vahvimpia todisteita darvinistisesta evoluutiosta.

Nykyisin tiedämme, että Nebraskan ihmisen hammas kuului sukupuuttoon kuolleelle sikaeläimelle, Piltdownin ihminen oli väärennös ja neandertalinihminen täysin ihminen, niin kuin mekin.

Lähde:

Neanderthals More Advanced Than Previously Thought: They Innovated, Adapted Like Modern Humans, Research Shows.
ScienceDaily (22.9.2010).