perjantai 30. huhtikuuta 2010

Miten tehdä lehmästä valas?

Joel Kontinen


Darvinistit uskovat, että valaat siirtyivät kuivalta maalta veteen. Jo valaan oletetun esi-isän nimi Ambulocetus tarkoittaa kävelevää valasta. Tällainen muutos ei ole kovinkaan yksinkertainen.

Matemaatikko ja filosofi David Berlinski arvelee, että maalla asuvaan lehmäntapaiseen olentoon pitäisi tehdä vähintään 50 000 morfologista muutosta. Ihosta ja hengityselimistä lähtien miltei kaiken on muututtava, jos lehmä mielii säilyä hengissä uudessa vetisessä elinympäristössään. Autoakaan ei muuteta sukellusveneeksi aivan hetkessä.



Tohtori Berlinski toteaa, että löydetyt fossiilit eivät tue sitä, että evolutionistien kuvittelemia muutoksia olisi koskaan tapahtunut siinä laajuudessa kuin he uskovat.