lauantai 27. maaliskuuta 2010

Uusi tutkimus: Apina ei voinut jättää Laetolin jalanjälkiä



Uusi tutkimus viittaa siihen, että nykyihmistä muistuttava olento jätti Laetolin jalanjäljet. Lucy olisi tähän tuskin pystynyt. Vanhanrouvan jäämistön malli Lontoon Natural History Museumissa.



Joel Kontinen

Vuonna 1976 Mary Leakey löysi Tansaniasta jalanjäljet, joista on nykyään malli miltei jokaisessa itseään kunnioittavassa luonnontieteen museossa. Niiden arvioitu ikä – 3,6 miljoonaa vuotta – tekee ne osapuilleen yhtä vanhoiksi kuin kohuttu Lucy eli Australopithecus afarensis. Ne eivät eroa paljain jaloin kävelevän H. sapiensin jalanjäljistä.

Hiljattain Arizonan yliopiston apulaisprofessori David Raichlen kollegoineen analysoi, miten nykyihmiset kävelevät hiekalla. Tutkijat vertasivat kahdeksan koehenkilön jättämiä painalluksia Laetolin jalanjälkiin.

Tutkijoiden hämmästykseksi koehenkilöiden jäljet eivät eronneet oleellisesti Laetolin jalanjäljistä.

Lucyllä taas oli apinan käyrät kädet ja luultavasti myös jalat, joten isoäitimme osuus tässä kertomuksessa perustuu spekulaatioihin.

Harva silti uskoo, että ihmiset kävelivät savannilla 3, 6 miljoonaa vuotta sitten. En minäkään. Ongelma on helposti ratkaistavissa, kunhan muistamme, että iänmääritysmenetelmät eivät läheskään aina mittaa sitä, mitä kuvittelemme niiden mittaavan. Ne eivät mittaa ajan kulkua vaan näytteessä olevien atomien määrää. Ikä arvioidaan tämän laskutoimituksen perusteella. Muutaman miljoonan vuoden erehdykset eivät ole lainkaan harvinaisia.

Toisin sanoen: 1) Laetolin jalanjäljet ovat ihmisen jälkiä ja 2) ne eivät ole miljoonia vuosia vanhoja.


Lähteet:

Evidence Indicates Humans' Early Tree-Dwelling Ancestors Were Also Bipedal. Science Daily 20.3. http://www.sciencedaily.com/releases/2010/03/100319202526.htm

Raichlen, David A., Adam D. Gordon, William E. H. Harcourt-Smith, Adam D. Foster ja Wm. Randall Haas, Jr. 2010. Laetoli Footprints Preserve Earliest Direct Evidence of Human-Like Bipedal Biomechanics. PLoS ONE 2010; 5(3): e9769 DOI: 10.1371/journal.pone.0009769