lauantai 14. marraskuuta 2009

Kun Charles Darwin erehtyi geologiasta

Joel Kontinen

Geologian tohtori Steven Austin kertoo Charles Darwinin kohtalokkaasta erehdyksestä:




Vuonna 1834 H.M.S Beagle ankkuroi Argentiinan rannikolle. Jossain vaiheessa laivalla maailmaa kiertänyt Charles Darwin kiipesi jyrkänteelle ja katseli Santa Cruz –jokea, joka kiemurteli liki kymmenen kilometrin levyisessä laaksossa. Hän näki laakson ja valtavia siirtolohkareita ja oletti näkevänsä niissä todisteita vuosimiljoonien mullistavasta työstä.

Darwin oli lukenut laivalla Charles Lyellin Principles of Geology- kirjaa. Lyell (1797-1875) oli lakimies, joka keksi uniformitarianismiksi kutsutun geologisen suunnan. Sen mukaan menneisyyttä tulee tulkita yksinomaan nykyisten prosessien mukaisesti.

Tuolloin 25-vuotias Charles Darwin päätteli, että joki oli hitaasti kaivertanut valtavan laakson.

Geologian tohtori Steven Austin luennoi Darwinin virheellisestä tulkinnasta Darwin Was Wrong –konferenssissa 13. 11.

Austin, joka on esimerkiksi tutkinut helmivenefossiileja Grand Canyonissa, kävi Darwinin jalanjäljissä Argentiinassa ja huomasi, ettei tämä millään voinut olla oikeassa.

Santa Cruz -joki puhuu selvästi katastrofismin puolesta. Jokilaakso on kymmenen kertaa niin leveä kuin itse joki. Vain valtavat vesi- tai jäämassat ovat voineet muodostaa niin massiivisen laakson ja kuljettaa sinne kivenjärkäleitä kymmenien, jopa satojen kilometrien päästä.

Austin pohtii, miksi Charles Darwin erehtyi niin perusteellisesti Patagoniassa:

1. Ennakkokäsitykset sokaisivat Darwinin.
2. Hän luki väärää kirjaa eli Charles Lyellin Principles of Geology -teosta.
3. Hän kehitteli virheellistä metodologiaa.

Darwin siis erehtyi perusteellisesti geologiasta. Tämä kohtalokas virhe eli oletus, että nykyiset prosessit ovat synnyttäneet jokilaakson miljoonien vuosien aikana, lienee saanut hänet soveltamaan samanlaista ajatusmallia biologiaan.

Lähteet:

Austin, Steven A. 2009. Darwin’s First Wrong Turn. Acts & Facts 38:2, 26-27 (helmikuu 2009)

Austin, Steven A. 2009. Darwin Was Wrong about Geology. Luento Darwin Was Wrong –konferenssissa (13.11.)