lauantai 28. marraskuuta 2009

Hyviä syitä epäillä Darwinia



Charles Darwin näytti tällaiselta 150 vuotta sitten. Kuva Wikipediasta.



Joel Kontinen

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun
Charles Darwinin
Lajien synty julkaistiin, mutta yllättävän monet suhtautuvat edelleenkin skeptisesti hänen näkemyksiinsä ja niiden kykyyn selittää todellisuutta.

Darvinismin yhteiskunnallisia vaikutuksia tutkinut Discovery Instituten tohtori John West mainitsi äskettäin hyviä syitä siihen, miksi voimme epäillä Darwinia.

Syyt eivät ole ensisijaisesti uskonnollisia. Hän toteaa ID The Futuren podcastissa, että tieteelliset todisteet eivät tue Darwinin väitteitä.

Tiedemiehet suhtautuvat yhä skeptisemmin elämänpuuhypoteesiin ja siihen, että luonnonvalinta ja satunnaiset muutokset eli mutaatiot voisivat luoda uusia lajeja.

Meillä on myös syytä epäillä Charles Darwinin evoluutioteoriaa sen seurausten vuoksi. Se riistää ihmiseltä hänen arvonsa. Darvinismin mukaan meillä ei ole sen enempää arvoa kuin simpanssilla, sialla tai rotalla.

Ei siis ole ihme. että Darwin ei juurikaan ole suosituin historian henkilö, josta olemme kuulleet. Toisaalta hänen näkemyksensä ovat miltei elinehto niille, joiden maailmanselitysmalli perustuu satunnaisten prosessien kaikkivoipaisuuteen.


Lähde:

West, John. 2009. Doubting Darwin on His Anniversary. ID The Future podcast. Voit kuunnella sen tästä.