torstai 27. elokuuta 2009

Ateisti puolustaa älykästä suunnittelua



Uusi kirja luonnehtii älykästä suunnittelua tieteeksi.



Joel Kontinen

Yleensä älykkään suunnittelun (intelligent design, ID) vastustajat leimaavat sen tieteen kaapuun kätkeytyväksi uskonnoksi. Darvinistit ovat luonnehtineet sitä esimerkiksi Troijan puuhevoseksi, jonka avulla uskonnolliset näkemykset tuodaan vaivihkaa koulun tiedeopetukseen. He eivät monestikaan osaa tai tahdo tehdä eroa kreationismin eli luomisopin ja älykkään suunnittelun välillä.

Tuore kirja haastaa darvinistien käsityksen älykkäästä suunnittelusta. Ateistiksi tunnustautuva Bradley Monton pyrkii lähestymään aihetta objektiivisesti kirjassaan Seeking God in Science: An Atheist Defends Intelligent Design. Monton, joka leipätyökseen toimii Coloradon yliopiston filosofian apulaisprofessorina, päätyy siihen, että älykäs suunnittelu on tiedettä.

Montonin mukaan älykäs suunnittelu on aito pyrkimys etsiä totuutta ja soveltuu sen tähden myös koulun tiedeopetukseen.

Montonin teesit ovat varsin yllättäviä. Hän myöntää, että ID:n argumentit ovat heikentäneet hänen ateistista vakaumustaan, mutta hän yrittää sovittaa yhteen suunnittelun ja oman maailmankatsomuksensa.

Monton näyttää olevan rehellinen ateisti. Jokin vuosi sitten Antony Flew, joka puolen vuosisadan ajan oli ateismin tunnetuin puolestapuhuja, tunnusti, että ID:n argumentit saivat hänet ymmärtämään, että Jumala on olemassa.

Toivottavasti Monton löytää totuuden etsinnässään Hänet, josta apostoli Paavali kirjoittaa näin:

Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan” (Roomalaiskirje 1:20).



Lähde:

Gilson, Tom. 2009. ID's Unlikely Defender. (28.7.)
http://www.breakpoint.org/features-columns/articles/12030-ids-unlikely-defender