perjantai 9. tammikuuta 2009

Negatiivisen ajattelun apostoli




Negatiivisen ajattelun apostoli täyttää piakkoin pyöreitä vuosia. Kuva Wikipediasta.


Joel Kontinen

Karisto on juuri julkaissut uusintapainoksen positiivisen ajattelun ”isän” Norman Vincent Pealen (1898-1993) kirjasta Ole oman onnesi seppä. Alkuteos The Power of Positive Thinking julkaistiin jo vuonna 1952.

Valitettavasti ristin teologia jää Pealen tuotannossa varsin vähälle. Peale painotti ihmisen mahdollisuuksia kohdata vaikeuksia uskon avulla. Vaikka Peale itse ja varsinkin hänen seuraajansa antoivat monesti hyvin yksipuolisen ja osin harhaanjohtavan käsityksen kristinuskosta, evankeliumin sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on ollut ja on edelleenkin myönteinen voima maailmassamme.

Kaikki eivät tätä suvaitse. Sekulaarit humanistit ovat laatineet itselleen uskontunnustuksen, joka kieltää Jumalan olemassaolon. Humanismilla on oma luomiskertomuksensa (evoluutio) ja oma oppi-isänsä eli Charles Darwin, jota Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka luonnehtii maailmankuvan murskaajaksi.

Teologiaa opiskellut Darwin pettyi Jumalaan ja kristinuskoon, kun hänen Annie- tyttärensä kuoli. Darwinin kosto vaikuttaa edelleenkin keskuudessamme.

Negatiivisen ajattelun apostolin mukaan elämä syntyi pienessä lämpimässä lätäkössä. Miljoonien vuosien olemassaolon kamppailun jälkeen yksi laji, joka ei millään tavoin ole muita parempi, valmistautuu viettämään hänen 200-vuotisjuhlaansa - planeetalla, jota oikeaoppiset darvinistit eivät suostu pitämään millään tavoin ainutlaatuisena.


Lähteet:

Edwords, Fred. 1984. Humanism in Perspective. American Humanist Association. Jälkipainos The Humanist -lehden tammi-helmikuun numerosta.

Vanhalakka, Vesa. 2009. Maailmankuvan murskaaja. Evoluutioteoria: Charles Darwin tiesi haastavansa kaikista suurimman eli kirkon. Aamulehti B11. (7. 11.)