lauantai 23. helmikuuta 2008

Viikon kielikuva: ”Uskonto on paikan lämmitin”




Joel Kontinen

Professori Markku Ojanen kritikoi Aamulehdessä hiljattain Richard Dawkinsin ja muiden ateistien kirjoituksia, jotka faktojen sijasta perustuvat oletuksiin. Kaikki lukijat eivät ilmeisesti olleet samaa mieltä Ojasen kanssa. Taina Ranta lähetti mielipidesivulle vastineen, jossa hän tähdensi, että evoluutio ja uskonnollinen maailmankatsomus ovat ristiriidassa keskenään. Jos Ranta ”uskonnollisella maailmankatsomuksella” tarkoittaa sitä, että monet uskovat Raamatun ilmoituksen maailman synnystä pitävän paikkansa, hän on oikeassa. Evoluutio on ateistinen maailmanselitysmalli, jossa oletetaan, että kaikki oleva syntyi olemattomasta täysin sattumalta.

Rannan mukaan ”vastakkain ovat taikauskon synnyttämä uskomusmaailma ja tiedon kokeellisesti vahvistetut rakenteet. Johdonmukaisesti loppuun ajateltuina ne ovat yhteensovittamattomat. Uskonto on eräänlainen paikan lämmitin, jonka tehtävänä on väistyä tieteen saavutusten asteittain korvatessa ja syrjäyttäessä sen. Prosessi on hidas, mutta onneksi vääjäämättä etenevä.”

Todellisuudessa mitä enemmän olemme saaneet selville maailmasta, sitä vaikeampaa on otaksua kaiken kehittyneen sattumalta. Jo niinkin ”yksinkertainen” asia kuin solu on paljon mutkikkampi kuin mitä Charles Darwin kuvitteli.

Evoluution juuret ovat kreikkalaisessa filosofiassa eivätkä kokeellisessa tieteessä. Ranta sekoittaa mielipidekirjoituksessaan kaksi oleellista seikkaa: tieteen saavutukset ja tieteen päätelmät. Tiedemiehillä voi olla tutkimustietoa vaikkapa ihmisen solun mutkikkaasta rakenteesta. Tämän perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että ihmisen solu kehittyi ameban solusta. Näin darvinistit kuitenkin haluavat uskoa, koska he eivät hyväksy muita selityksiä kuin sen, että Jumala – jos Häntä heidän mielestään edes on olemassa - ei ole puuttunut maailman luomiseen ja lajien kehitykseen.

Evolutionistien kanta on yhtä tieteellinen kuin marxilainen historiankirjoitus, jota vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pidettiin erehtymättömän totuutena. On ehkä tullut aika jo huomata, että Darwin ei ollut sen erehtymättömämpi kuin Marx tai edes Freud.

Lähteet:

Ranta, Taina. 2008. ”Uskonto on paikan lämmitin”. Aamulehti 23. 2. 2008. B20.


Voit lukea lisää maailmanselitysmalleista tästä ja kristinuskon loogisuudesta tästä.

Lue evoluution juurista: tästä.

Teistisestä evoluutiosta tästä.