perjantai 4. tammikuuta 2008

Erkki Tuomioja: uskonto myrkyttää lapsen mielen




Joel Kontinen

Kansanedustaja Erkki Tuomioja tunnustautui ateistiksi Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlissa itsenäisyyspäivän aattona. Samalla hän vaati, että teologiset tiedekunnat on poistettava yliopistoista, jotka on tarkoitettu vain tieteen tekemiseen eikä "uskomusten" tutkimiseen.

Tuomioja ei ehkä ole ehtinyt tutustua tänä vuonna paljastuneisiin arkeologisiin löytöihin (vaikkapa Jeremian kirjan historiallisuuteen, Nehemian muurin ja Daavidin palatsin sekä Isebelin sinetin löytymiseen). Nämä ”uskomukset” tuntuvat varsin konkreettisilta.

Tuomioja sanoo kannattavansa rationaalista, historiallista, ei-idealistista maailmankatsomusta. Voidaan tietenkin kysyä, onko kovinkaan rationaalista uskoa, että kaikki elollinen on kehittynyt täysin sattumalta alkulimasta.

Skeptikoilla näyttää olevan ainakin yksi uskonkappale, jota he eivät vahingossakaan epäile: kaikki olevainen on syntynyt saattumalta itsekseen. Tuomioja ei jostain syystä pidä ongelmallisena sitä, että yliopistoissa opetetaan tätä 2500 vuotta vanhaa kreikkalaista filosofiaa äärimmäisen dogmaattisesti.

Ateistit joutuvat lainaamaan kristinuskon moraalia tehdessään arvovalintoja tai esittäessään moraalisia kannanottoja. Tuomioja joutui kolmasti turvautumaan kristinuskon moraalikäsitteisiin sanoessaan, että (1) hän poti huonoa omaatuntoa rauhoittaessaan Muhammedin kuvista syntynyttä kohua, (2) uskonnottomia ei kunnioiteta ja (3) huonon maun rajoittamista ei tulisi hyväksyä.

Ja kaikkien kunnon ateistien tavoin Tuomioja muisti varoittaa uskontojen vahingolllisuudesta. ”Lasten mieltä ei saisi myrkyttää.”

Ehkäpä Tuomiojan kannattaisi vielä kerran perehtyä Raamatun perussanomaan, joka voidaan lukea esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 3. luvun jakeesta 16: ” Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Lisäksi Jumala lupasi jo Vanhassa testamentissa: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremia 29:11)

Tämä ei oikein kuulosta mielen myrkyttämiseltä.


Lähde: Manninen, Tuomas. 2008. Ateisti Erkki Tuomioja: Teologit ulos yliopistosta!
Iltasanomat 4.1. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1471877