keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hyönteisten huipputeknologia auttaa niitä näkemään pimeässä

Megalopta genalis. Näillä silmillä näkee. Kuva: USGS Bee Inventory and Monitoring Lab, public domain.



Joel Kontinen

Australialainen yöperhonen Agrotis infusa suunnistaa kuun, tähtien ja maan magneettikentän avulla 1000 kilometriä kotiluolaansa.

Yöperhosilla ja muilla pimeässä lentävillä hyönteisillä on pikkuruiset silmät ja vajaan riisinjyvän kokoiset aivot. Mutta silti ne näkevät mainiosti pilkkopimeässä.

Lundin yliopiston eläintieteen professori Eric Warrant pohtii yöllä lentävien hyönteisten näkökykyä The Conversationissa.

Ne tunnistavat eri värejä ja osaavat väistää esteitä, hyödyntää tähtikuvioita ja maamerkkejä.

Megalopta genalis on keskiamerikkalainen perhonen, joka osaa öisin suunnistaa tiheässä ja täysin pimeässä sademetsässä.

Deilephila elpenor pitää kolibrien tavoin kukkien medestä. Professori Warrant vertaa sen strategiaa kameran sulkimeen. Kun sitä pitää pidempään auki, kuva tarkentuu.

D. elpenor pystyy hyödyntämään fotoneja, joita se on aiemmin kerännyt eri aikoina ja eri paikoista. Näin se pystyy näkemään 100 kertaa himmeämpiä kohteita kuin ilman tätä strategiaa.

Macroglossum stellatarum on hyönteismaailman kolibri. Kuva: IronChris, creative Commons (CC BY-SA 3.0).

Näemme huipputeknologiaa myös ihmisissä ja jopa kasvikunnassa, esimerkiksi leinikissä.

Lähde:

Warrant, Eric. 2017. How do animals see in the dark? The Conversation (13.3.).

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Surevat simpanssit saavat darvinistit näkemään hautajaisrituaalien juuria isoissa apinoissa

Evolutionistit uskovat, että simpanssin suru voi kertoa jotain rituaaleistamme. Kuva: Thomas Lersch, Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Antropomorfismit eli ihmisille tunnusomaisten piirteiden näkeminen esimerkiksi eläimissä ovat tuttuja Aku Ankan lukijoille. Ne ovat tuttuja myös esimerkiksi New Scientistin tilaajille.

Darvinisti kaihtaa ajatusta, että ihminen olisi erikoinen, ja siksi hän etsii näkemykselleen tukea vaikkapa eläinten käyttäytymisestä.

Hän etsii moraalin, pahuuden, laulun, naurun, puheen ja jopa uskonnon alkuperää eläinkunnasta.

Näillä yrityksillä on tapana ontua.

Tuorein viritelmä käsittelee simpanssien kykyä surra lajitoverinsa kuolemaa. Sambiassa filmatussa dokumentissa ne tuntuivat säikähtävän ja pelkäävän, kun nuori urossimpanssi kävi äkkiä veltoksi. Lopulta vainajan adoptioäiti puhdisti sen hampaat tikulla.

Simpanssit eivät itse pysty kertomaan meille, mitä ne ajattelevat, joten tutkijoiden on yritettävä tulkita niiden käyttäytymistä.

Jotkut tutkijat arvelevat, että simpanssien rituaalit voivat selittää, miksi ihmiset kehittivät kuolemasta sururituaalin.

Me emme voi millään tietää, käsittävätkö simpanssit, että kuolema merkitsee elämän loppua.

Tuonpuoleisesta elämästä niillä ei voi olla mitään käsitystä, koska toisin kuin meitä niitä ei ole luotu Jumalan kuviksi.

Myös elefantit ja varislinnut näyttävät surevan kuolleita lajitovereitaan, mutta jostain syystä evolutionistit ovat kiinnostuneempia simpansseista.

Lähde:

Bolevich, Maria. 2017. Chimp filmed cleaning a corpse’s teeth in a mortuary-like ritual. New Scientist (16.3.).

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Karhukaiset, eläinkunnan extreme-mestarit, uhmaavat evoluutiota selviytymismekanismillaan

Kuva: E. Schokraie, U. Warnken, A. Hotz-Wagenblatt, MA. Grohme, S. Hengherr, et al. Comparative proteome analysis of Milnesium tardigradum in early embryonic state versus adults in active and anhydrobiotic state. PLoS ONE 7(9): e45682 (2012). Creative Commons (CC BY 2.5).





Joel Kontinen

Karhukaiset (Tardigrada) ovat saaneet nimensä ulkomuodostaan: ne muistuttavat karhuja.

Ne ovat eläinkunnan extreme-mestareita.

Ne ovat vain 0,5 millimetrin pituisia, mutta sietävät sekä kylmää (-272 °C) että kuumaa (150 °C), painottomuutta ja radioaktiivista säteilyä ja voivat tarvittaessa paastota vaikka 10 pitkää ja pimeää vuotta.

Karhukaiset elivät jo oletetulla kambrikaudella.

Ne eivät ole ehtineet muuttua ”530 miljoonassa vuodessa”, vaan viihtyvät yhä keskuudessamme.

Tuore Molecular Cell -lehdessä julkaistu tutkimus tuo esiin uuden puolen niiden kyvyistä: niillä on TDP (tardigrade-specific intrinsically disordered proteins) -nimisiä proteiineja, joita yhdelläkään muulla eläimellä ei ole.

Kun vettä on saatavilla, nämä proteiinit eivät muodosta kolmiulotteisia rakenteita (niin kuin muut tunnetut proteiinit). Ja kun vettä ei ole, ne muuttuvat lasimaiseksi aineeksi, joka suojaa karhukaisen elimiä.

Näin se kestää pitkääkin kuivuutta.

Evoluution sokea kelloseppä ei olisi ikinä ehtinyt keksiä näin nerokasta ratkaisua.

Mutta Raamatussa sanotaan, että Jumala auttaa sekä ihmisiä että eläimiä.

Lähde:

Coghlan, Andy, 2017. Tardigrades turn into glass to survive complete dehydration. New Scientist (16.3.).

torstai 16. maaliskuuta 2017

Pii-päivä: matematiikka muistuttaa luomisesta, luonnon kauneudesta ja suunnittelusta

Fibonaccin lukujono näkyy myös ananaksessa. Kuva: Suniltg, Creative Commons (CC BY 3.0).





Joel Kontinen

Vietimme äskettäin (14.3.) pii-päivää, joka muistuttaa meitä siitä, että todellisuus on vallan muuta kuin sattumien summa.

Näin pii (π) -päivän jälkimainingeissa on hyvä miettiä myös sitä äänteellisesti muistuttavaa fiita (Φ), jolla on huomattavasti pienempi lukuarvo (1,618) kuin piillä (3,14 159) mutta joka näkyy kaikkialla luomakunnassa.

Fiitä voi tuskin sivuuttaa mainitsematta kultaista leikkausta ja Fibonaccin lukujonoa.

Fibonaccin lukujonossa uusi luku on aina kahden edellisen summa, esimerkiksi 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89 eli

Fn = F n-1 + F n-2.

Tuloksena on monesti häkellyttävää kauneutta.

Kultainen leikkaus on lukuarvoltaan 1,618, mikä vastaa osapuilleen lukemaa, joka saadaan, kun Fibonaccin lukujonon mikä tahansa isompi luku jaetaan sitä edeltävällä luvulla.

Kultainen leikkaus tunnetaan esimerkiksi Ateenan Parthenonista ja suurten mestarien taiteesta.

Se näkyy myös meissä.

Jumalan teot ilmenevät selvästi kaikkialla universumissa auringonkukan terälehdestä sudenkorennon siipiin, ammoniittien kuoresta ja männynkävystä kierteisgalakseihin.

Matematiikassa (ja maailmassa) on myös muunlaista kauneutta, esimerkiksi fraktaalit, mutta se lienee jo toisen blogikirjoituksen aihe.

Lähde:

Nikhat Parveen. Fibonacci in Nature. University of Georgia.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Fluoresoiva sammakko sekoittaa darvinistisia uskomuksia

Kuva: Carlos Taboada et al.: Naturally occurring fluorescence in frogs, PNAS.



Joel Kontinen

Kolmisenttinen sammakko Hypsiboas punctatus ei oikein sovi valmiisiin lokeroihin. Tämä Amazonin alueen puissa asuva eläin fluoresoi luonnostaan niin kuin jotkin merikilpikonnat, syvänmeren kalat, korallit ja äyriäiset.

Fluoresenssissa aineen molekyylit adsorboivat valoa yhdellä aallonpituudella ja emittoivat sitä pidemmällä aallonpituudella.

Eläintieteilijät eivät tiedä, miksi tämä sammakko loistaa pimeässä. Jotkut arvelevat, että se saattaa näin viestiä lajitovereilleen.

Vaikka evolutionistit uskovat polveutuneensa sammakoista, sammakot ovat oiva esimerkki Genesiksen lajiensa mukaan -periaatteesta.

Niitä on hyvin monen kokoisia.

Joillakin voi olla erikoisia tapoja. Kaakkois-Aasiassa elävä 10 sentin pituinen sammakko Rhacophorus nigropalmatus pystyy liitämään ällistyttävän pitkälle.

Hypsiboas punctatus muistuttaa meitä myös siitä, että Jumalan ei tarvinnut noudattaa darvinistisia odotuksia luodessaan maailman.

Lähde:

Wong, Sam. 2017. Luminous frog is the first known naturally fluorescent amphibian New Scientist (13.3.).

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Evoluutio unohti vesieläinten nokan “300 miljoonaksi vuodeksi”

Amazonindelfiini (Inia geoffrensis). Kuva: Nortondefeis, Creative Commons (CC BY-SA 4.0).

Gaviaali eli gangesingaviaali (Gavialis gangeticus). Kuva: Jonathan Zander, Creative Commons (CC BY-SA 3.0).




Joel Kontinen

Evolutionistit uskovat, että amazonindelfiinin ja gaviaalin tiet erosivat lähes “300 miljoonaa vuotta” sitten. Mutta kun katsoo niiden nokkaa, luulisi niitä liki lähisukulaisiksi.

Äskettäin Science raportoi alun perin Proceedings of the Royal Society B:ssä julkaistun vertailevan tutkimuksen tuloksia. Näiden vesieläinten kallo ja kuono muistuttavat toisiaan hätkähdyttävästi.

Evoluutio on täynnä tällaisia kummajaisuuksia.

Ilmiön darvinistinen selitys on konvergentti evoluutio: Darwinin kovia kokeneen elämänpuun eri oksilla kököttelevät eläimet sattuivat kehittämään samat ominaispiirteet toisistaan riippumatta.

Mutta kun tällaista tapahtuu kymmeniä kertoja, selitys on mitä kummallisin.

Lepakot ja delfiinit käyttävät kaikuluotausta, jättipandalla ja punapandalla on samanlainen valepeukalo, ja jotkin kalat osaavat lintujen tavoin laulaa.

Lisäksi pingviinit ja meriperhoset oikeastaan lentävät vedessä.

Tällaiset piirteet kertovat evoluution asemesta taitavasta suunnittelusta. Jumalan ei tarvinnut noudattaa darvinistisia kaavoja ja odotuksia luodessaan monivivahteikkaan eläinkunnan.


Lähde:

Perkins, Sid. 2017. Can you spot the similarities? Science (7.3.).


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Punarinnat kävelevät merenpohjassa


Nämä punarinnat (Trigidae) tuskin muistuttavat kaimojaan. Kuva Daiju Azuma, Creative Commons (CC BY-SA 2.5).






Joel Kontinen

Niitä kutsutaan meren punarinnoiksi (sea robins), mutta ne eivät osaa lentää eivätkä kaikesta päätellen suunnistaa niin tarkasti kuin lentävät punarinnat.

Ne osaavat sen sijaan kävellä – tai ainakin hoiperrella – veden pohjalla.

Ne ovat kaloja vaikka eivät ahvenilta näytäkään.

NOAA:n Okeanos Explorer -laivan pienoissukellusvene kuvailee parhaillaan Amerikan Samoan syviä vesiä. Se on löytänyt häkellyttävän kauniita eliöitä, esimerkiksi UFO:a muistuttavan meduusan.

Äskettäin se löysi myös tämän oudosti käyttäytyvän punarinnan, joka ei kuitenkaan ole evolutionistien kipeästi kaipaama välimuoto.

He ovat pitäneet varsieväkala Latimeriaa ja Tiktaalikia välimuotoina, mutta kumpikaan ei ole kestänyt kriittistä tarkastelua.

Evolutionistit uskovat, että kalat tai niitä muistuttavat vesieläimet astuivat kuivalle maalle yli kolmekymmentä eri kertaa.

Todisteet tästä puuttuvat yhä.

Kävelevät kalat eivät auta evoluutiota, koska ne eivät ole välimuotoja ja koska ne eivät edes selviytyisi hengissä kuivalla maalla.

Ne kertovat pikemminkin Genesiksestä tutusta lajiensa mukaan -periaatteesta.


Lähde:

Deamer, Kacey. 2017. Deep-Sea Stroll: This Fish 'Walks' on the Ocean Floor. Live Science (1.3.).